Helmarit kaatoi Puolan Helsingissä – Eveliina Summaselle toinen maali maajoukkueessa

Suomen naisten A-maajoukkue voitti tiistaina Puolan harjoitusottelussa 1-0. Ottelu pelattiin Helsingissä Telia 5G Areenalla.
Suomella oli ottelun alussa parikin hyvää tekopaikkaa, ja avausosuma tuli viimein 15. minuutilla. Linda Sallström sai pallon syvällä Puolan puoliskolla Emma Koiviston hyvän prässin seurauksena ja syötti pelivälineen Eveliina Summaselle, joka ujutti sen tarkalla laukauksella oikeaan alakulmaan. 1-0.
Puola oli tasoittaa vain hetkeä myöhemmin, mutta ylärima pelasti Helmarit.
Toisen jakson alussa Suomi painosti Puolaa usean minuutin ajan ja pääsi yrittämään maalintekoa myös lähietäisyydeltä, mutta toista osumaa ei syntynyt.
Helmarit piti Tinja-Riikka Korpelan vartioiman maalin koskemattomana. Puola sai vielä lisäajalla vapaapotkusta hyvän tontin, mutta muuten Suomi pelasi viimeiset minuutit fiksusti.
Viime viikon perjantaina Helmarit pelasi harjoitusottelussa 0-0-tasapelin Sveitsiä vastaan Biel/Biennessä.
Vuoden 2021 EM-lopputurnauksen karsinnat käynnistyvät ensi syksynä. Suomen kanssa samassa karsintalohkossa ovat Skotlanti, Portugali, Albania ja Kypros.
Helmarien otteluohjelma EM-karsinnoissa
2.9.2019 Albania-Suomi
8.10.2019 Suomi-Albania
7.11.2019 Suomi-Kypros
12.11.2019 Portugali-Suomi
10.4.2020 Suomi-Portugali
14.4.2020 Kypros-Suomi
9.6.2020 Suomi-Skotlanti
22.9.2020 Skotlanti-Suomi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS