Joko olisi vihdoin aika? Veikkausliiga on saanut lähes 100 000 ääntä FIFA-videopeliä koskevassa kyselyssä
Kuva: Juha Tamminen
EA Sportsin FIFA-videopeli on jo pitkään kuulunut jalkapallon ystävien vuosittaiselle ostoslistalle. Vuodesta 1993 lähtien ilmestynyt videopelisarja on noussut urheilupelien kategoriassa genrensä suosituimmaksi edustajaksi.
FIFA hankki viimeisimpään julkaisuunsa Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Uefa Super Cupin lisenssit, kun sen pääkilpailijan, Konamin Pro Evolution Soccerin, sopimus niiden kanssa päättyi. Uusimmassa FIFAssa on mukana yli 30 sarjaa ja yli 700 joukkuetta.
Suomalaisen jalkapallon seuraajille FIFA on kuitenkin tuottanut pettymyksen vuodesta toiseen. Suomen pääsarja Veikkausliiga ei ole ikinä ollut mukana FIFAn yhdessäkään versiossa.
Helsingin Jalkapalloklubilla on voinut pelata FIFAssa vuoden 2017 painoksesta lähtien, mutta muita suomalaisia edustajia ei pelissä ole ollut.
Jalkapallopeleihin keskittyvä FIFPlay-sivusto käynnisti viime syksynä äänestyksen, jossa se kysyy , mitkä sarjat tulisi lisätä ensi syksynä ilmestyvään FIFA-peliin.
Tämän artikkelin kirjoitushetkellä Veikkausliiga on kerännyt kolmanneksi eniten ääniä, yhteensä 98 466 kappaletta, joka muodostaa viisi prosenttia kaikista annetuista äänistä. Veikkausliigan edellä ovat vain Indonesian liiga (8%, 138 523 ääntä) ja Malesian liiga (8%, 138 498 ääntä).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester United teki valintansa – hän on loppukauden päävalmentaja
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi
- Virallista: KuPS hankki puolustajan Ruotsista
- VPS hankki korvaajan Alfie Cicalelle: ”Laadukas pelaaja, joka tuo joukkueeseen lisää taitoa”
- IFK Mariehamn sopimukseen ruotsalaispelaajan kanssa
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Virallista: Alenis Vargas jättää SJK:n – siirtyy ulkomaille
- Veikkausliiga kaudella 2026
- Virallista: Real Madrid vaihtaa valmentajaa
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Manchester United teki valintansa – hän on loppukauden päävalmentaja
- VPS hankki korvaajan Alfie Cicalelle: ”Laadukas pelaaja, joka tuo joukkueeseen lisää taitoa”
- FotbollDirekt: Djurgården hylkäsi tarjouksen Matias Siltasesta
- Virallista: KuPS hankki puolustajan Ruotsista
- Virallista: Hyökkääjä jättää AC Oulun – sopimus purettu
- Virallista: IF Gnistan sopimukseen SJK:sta tutun topparin kanssa
- Expressen: Ruotsalaistoppari siirtymässä KuPSiin