Kaksi afrikkalaishyökkääjää HIFK:hon: ”Olen seurannut Veikkausliigaa pienestä pitäen”
Kuva: Juha Tamminen
Kerroimme torstaina Vejle BK:n kotisivujen sekä Ilta-Sanomien tietoihin nojaten, että HIFK vahvistaa kokoonpanoaan kahdella afrikkalaispelaajalla. Tänään perjantaina HIFK myös vahvisti kyseiset pelaajasiirrot.
HIFK:n uudet pelaajat ovat 28-vuotias egyptiläinen Elsaid ”Saied” Maher, sekä 19-vuotias gambialainen Foday Manneh. Maherin sopimus on yksivuotinen ja Mannehin kesäkuun loppuun saakka ulottuva laina. Tieto Mannehin lainapestin kestoista on peräisin Vejlen kotisivuilta.
Maherin tavallisin pelipaikka on joko hyökkäyksen keskustassa tai kymppipaikalla. Aiemmin hän on pelannut kotimaassa Egyptissä ja Jordaniassa.
– On ollut hienoa päästä pitkän odottelun jälkeen mukaan joukkueen harjoituksiin ja huomata, että kaikki seuran toiminta on ollut odotetunlaista ja minut on otettu lämpimästi mukaan joukkueeseen sekä seuraan, Maher kehuu HIFK:n tiedotteessa.
– Haluan, että IFK menestyy ja samalla onnistuessani pääsen eteenpäin urallani. Veikkausliiga ja IFK ovat minulle juuri tällä hetkellä hyvät vaihtoehdot. Sarja on ns. kesäsarja, joka sopii erittäin hyvin suunnitelmiini.
Manneh siirtyi tanskalaiseen Vejle BK:hon Gambiasta viime kesänä, ja on pelannut toistaiseksi Vejlen alle 19-vuotiaiden joukkueessa sekä reservimiehistössä. Helsingistä hän hamuaa kokemusta aikuisten pääsarjaotteluista.
– Olen iloinen ja innostunut liittymään IFK:hon sekä kiitollinen mahdollisuudesta pelata Tanskan ulkopuolella hyvässä seurassa. Suomalaista Veikkausliigaa olen seurannut pienestä pitäen ja samalla sarjan gambialaisten jalkapalloilijoiden menestystarinoita, Manneh toteaa viitaten epäilemättä ainakin Veikkausliigassa hyvää jälkeä tehneisiin maanmiehiinsä Demba Savageen, Dawda Bahiin ja Omar Colleyyn.
– Olen aina eteenpäin hyökkäyspelaamisessa pyrkivä pelaaja. Vahvuuteni on voittaa vastustajani 1v1 -tilanteissa ja luoda näin mahdollisuuksia joukkuekavereilleni, Manneh kuvailee itseään.
HIFK pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa ensi maanantaina FC Lahtea vastaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”