Belgian maajoukkuepelaaja Kevin De Bruyne on nykyään yksi Valioliigan ja eurooppalaisen jalkapallon suurimmista tähdistä.

Manchester Cityä edustavan De Bruynen, 27, ensimmäinen yritys Valioliigassa ei mennyt ihan putkeen. Vuonna 2012 hän siirtyi kotimaansa pääsarjaseura Genkistä Chelseaan.

Hänet lainattiin kaudeksi 2012-13 saksalaiseen Werder Bremeniin, jossa hän pelasi 34 ottelua, viimeisteli kymmenen osumaa ja antoi kymmenen maalisyöttöä.

Hän palasi onnistuneen lainapestin jälkeen vielä kuudeksi kuukaudeksi Chelseaan, jonka valmentajaksi oli juuri palannut José Mourinho. De Bruyne pelasi Chelsean kanssa Valioliigassa vain kolme ottelua, kunnes siirtyi takaisin Saksaan, tällä kertaa Wolfsburgiin, josta matka jatkui vain 1,5 vuotta myöhemmin Cityyn. De Bruyne valittiin Wolfsburgissa Bundesliigan kauden 2014-15 parhaaksi pelaajaksi ja hänet valittiin myös sarjan tähdistökentälliseen.

Belgialaistähti kertoo Players’ Tribunen haastattelussa, että hänen ja Mourinhon välit olivat lähes olemattomat.

– Lehdistö kirjoitti paljon minun ja José Mourinhon suhteesta, mutta totuus on, että puhuin hänelle vain kaksi kertaa. Suunnitelma oli alunperinkin, että menen hetkeksi lainalle.

De Bruyne sai ymmärtää, että hän olisi osa Mourinhon suunnitelmia, kun hän palasi Werder Bremenistä Englantiin.

– Mourinho tekstasi minulle: ”Sinä jäät tänne. Haluan, että olet osa joukkuettani”.

– Joten ajattelin, että ”Ok, mahtavaa. Olen hänen suunnitelmissaan”.

Niin ei kuitenkaan käynyt. De Bruyne pelasi kauden viidellä ensimmäisellä sarjakierroksella yhteensä reilut 130 minuuttia, minkä jälkeen hän putosi penkille.

De Bruynen mukaan Mourinho kutsui hänet juttusille ennen vuodenvaihdetta.

– José kutsui minut joulukuussa toimistoonsa, ja se oli luultavasti toinen iso elämää muuttava hetki minulle. Hänellä oli joitain lehtiä edessään. Hän sanoi: ”Yksi maalisyöttö, nolla maalia, kymmenen pallonriistoa”.

– Minulta meni minuutti tajuta, mitä hän teki. Sitten hän luetteli muiden hyökkävien pelaajien tilastoja. Willian, Oscar, Juan Mata, Andre Schürrle. Sieltä tuli viittä maalia ja kymmentä syöttöä ja niin edelleen.

– José vain tavallaan odotti, että sanoisin jotain ja lopulta sanoin: ”Mutta… Jotkut näistä tyypeistä ovat pelanneet 15-20 ottelua. Minä olen pelannut vain kolme, joten ne (tilastot) ovat erilaisia, eikö niin?”

– Se oli niin outoa. Olin täysin rehellinen ja sanoin: ”Minusta tuntuu, että seura ei todella halua minua tänne. Haluan pelata jalkapalloa. Toivon, että myisitte minut mieluummin”.

Seuraavassa kuussa De Bruyne siirtyi Wolfsburgiin. Manchester City maksoi hänestä kesällä 2015 noin 64 miljoonaa euroa, seuran silloisen siirtoennätyksen.

Cityssä De Bruyne on voittanut kertaalleen Valioliigan mestaruuden ja kolmesti Englannin liigacupin.