Suomalaistorjuja palasi tolppien väliin Englannin Mestaruussarjassa – kirvelevä tappio kilpailijalle
Kuva: Getty Images
Huuhkajien entinen maalivahti Niki Mäenpää palasi lauantaina Englannin Mestaruussarjassa pelaavan Bristol Cityn tolppien väliin otteluun Derbya vastaan.
Mäenpää, 34, loukkasi pohkeensa maaliskuun alussa sarjapelissä Prestonia vastaan, minkä takia hän oli sivussa edellisestä yhdeksästä ottelusta. Hänen kautensa pelättiin jo olevan ohi.
Suomalaistorjuja ei kuitenkaan onnistunut auttamaan Bristol Cityä tärkeään voittoon. Derby oli vieraskentällä vahvempi lukemin 2-0 Tom Lawrencen ja Jayden Boglen maaleilla. Bristol Cityn urakkaa vaikeutti Antoine Semenyon saama suora punainen kortti tunnin kohdalla. Derby johti tuossa vaiheessa ottelua 1-0.
Mäenpäälle kirjattiin ottelussa kaksi torjuntaa, Derbyn maalia vartioineelle Kelle Roosille peräti yksitoista.
Tappio oli iso kolhu Bristol Cityn haaveille päästä nousukarsintoihin mukaan. Mestaruussarjan kaksi parasta joukkuetta nousevat suoraan Valioliigaan, sijat 3-6 karsivat viimeisestä nousupaikasta.
Kuudetta sijaa miehittää juurikin Derby, jolla on kasassa 70 pistettä, ja Bristol City on kahdeksantena 66 pisteellä, kun kummallakin joukkueella on enää kaksi ottelua jäljellä. Bristol City voi korkeimmillaan nousta kuudenneksi.
Bristol City kohtaa viimeisissä otteluissaan vieraissa Millwallin ja Hullin. Millwall vältti täpärästi putoamisen sarjaporrasta alemmas ja on parhaillaan 21. sijalla. Hull on keskikastissa 13. sijalla.
Täksi kaudeksi Bristol Cityyn siirtynyt Mäenpää on pelannut nyt 26 ottelua Englannin Mestaruussarjassa kuluvalla sesongilla. Hän on päästänyt pelaamissaan otteluissa yhteensä 30 maalia ja pitänyt maalinsa puhtaana seitsemän kertaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin