20-vuotias suomalaishyökkääjä Benjamin Källman onnistui maanantaina maalinteossa, kun hänen lainajoukkueensa Vendsyssel FF kohtasi vieraissa Hobro IK:n. Källman teki ottelun viimeisen maalin, mutta Vendsyssel sai lähteä kotimatkalle 2-3 -tappio niskassaan.

Källman siirtyi Tanskaan tammikuun lopussa, kun lainapesti skotlantilaisen Dundee FC:n kanssa purettiin. Tanskan Superliigan alemman loppusarjan viidessä ottelussa suomalainen on pelannut avauskokoonpanossa kaikissa Vendsysselin peleissä. Neljässä pelissä hän on pelannut myös täydet minuutit – niin myös maanantaina. Viiden ottelun tehosaldo on kaksi maalia ja yksi maalisyöttö.

Källman pelaa Vendsysselissä kesään saakka kestävällä lainalla FC Interistä. Jo nyt on varmaa, että Vendsyssel joutuu karsimaan jatkopaikastaan alemman loppusarjan päätteeksi.

Superliigan ylemmässä loppusarjassa pelattiin maanantaina kaksi ottelua. Kohti mestaruutta marssiva FC Kööpenhamina voitti vieraissa Nordsjaellandin komeasti 0-3. Kööpenhaminan maalia vartioi 37-vuotias Stephan Andersen, sillä ykkösvahti Jesse Joronen oli loukkaantumisen vuoksi sivussa. Joronen loukkaantui torstaina pelatussa Midtjylland-pelissä, ja Andersen otti jo tuolloin hänen paikkansa.

Ensi kaudeksi Joronen saa Kööpenhaminaan uuden kilpailijan, sillä seuraan siirtyy Odensesta 29-vuotias norjalainen Sten Michael Grytebust. Andersenille puolestaan on annettu lupa etsiä uutta työnantajaa.

Nordsjaellandin joukkueessa 14 peliminuuttia pelasi 17-vuotias suomalaislupaus Oliver Antman. Nuori keskikenttämies on saanut pelata nyt viidessä perättäisessä Nordsjaellandin sarjaottelussa.

Illan toisessa ottelussa Bröndby haki 2-1 -vierasvoiton FC Midtjyllandin kotikentältä. Huuhkajien kapteeni Tim Sparv pelasi Midtjyllandin avauksessa 83 minuuttia. Toppari Paulus Arajuuri oli pelikiellon vuoksi sivussa. Arajuuri on saanut varoituksen neljässä viimeisessä pelaamassaan sarjapelissä, ja viidessä kuudesta viimeisestä.

Superliigan yläloppusarjaa johtaa jo ratkaisevan tuntuisella 11 pisteen erolla FC Kööpenhamina. Vähintään kakkossijansa – ja paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa – on jo varmistanut FC Midtjylland, jolla on 20 pisteen etumatka kolmantena olevaan Esbjergiin.

Joni Kaukon ja Markus Halstin Esbjerg isännöi tiistaina Odensea. Esbjerg, Odense ja Bröndby käyvät viimeisten viiden kierroksen aikana ankaraa taistelua kolmospaikasta ja lipusta Eurooppa-liigan karsintoihin. Täysin ulkona ei ole vielä Nordsjaellandkaan.