RoPS-kannattajat saivat sunnuntaina kurjia uutisia, kun kuultiin Timo Stavitskin joutuvan leikkauspöydälle. 19-vuotias laitalinkki siirtyi helmikuussa Rovaniemelle ranskalaisesta Caenista puolen kauden lainapestillä, mutta nyt hän ei luultavasti pelaa vamman vuoksi RoPS:ssa tällä kaudella peliäkään.

Stavitski kertoi Ylen haastattelussa lisää vammansa luonteesta. Koko Ylen jutun voi lukea täältä.

– Minulla on ollut pitkäaikainen noin seitsemän-kahdeksan kuukautta kestänyt nivusvaiva. Tämän vuoden tammikuun loppupuolella se puhkesi ihan sietämättömäksi kivuksi, Stavitski selvitti.

Magneettikuvissa havaittiin nivusessa tulehdustila. RoPS oli Stavitskin mukaan alusta lähtien tietoinen hänen loukkaantumisestaan.

– Aloimme käsitellä sitä heti, kun tulin tänne. Kaikilla oli mielessä se, että tämä ei ole maksimissaan kuin kuukauden tai ehkä kahden kuukauden juttu. Mutta menikin pidempään. Se ei millään lähtenyt, Stavitski voivottelee.

Viime viikolla Stavitski sitten vieraili kokeneen urheilulääkärin Ilkka Tulikouran pakeilla. Tulikouran kanta oli, että nivusvaiva ei ilman leikkausta tule kuntoon. Leikkaukseen nuorukainen toivoo pääsevänsä jo huhtikuun aikana. Paikka, jossa leikkaus suoritetaan on yhä auki.

– Nyt sitten katsotaan, missä leikkaus suoritetaan. Yritetään saada se mahdollisimman aikaisin. Todennäköisesti aika lailla heti leikkauksen jälkeen eli kahden viikon sisällä siitä lähdetään Caeniin ja kuntoutetaan jalkaa siellä, Stavitski arvelee.

– Heti samana kuukautena leikkauksesta, todennäköisesti seuraavana tai sitä seuraavana kuukautenakaan ei ole mitään asiaa kentälle. Pitkä kuntoutus on edessä, mutta on vaikea sanoa, kuinka pitkä.

[readmore from=Stavitski-Timo]

Lainasopimus RoPS:n kanssa ulottuu heinäkuun puoliväliin saakka, eikä Stavitski toipune tuota ajatellen ajoissa kuntoon. Stavitskin pelaajaoikeudet omistava Caen on puolestaan Ranskan Ligue 1:ssa vakavassa putoamisvaarassa. Ensi kauden sarjataso saattaakin olla Ligue 2.

Viime syyskauden Stavitski vietti lainalla kroatialaisessa NK Osijekissa. Lainapesti meni kuitenkin pipariksi, eikä peliminuutteja herunut kuin yhdessä cupin ottelussa. Nivusvaivan piikkiin Stavitski ei epäonnistunutta Kroatian keikkaa tyystin laita.

– Kaikennäköiset asiat varmaan vaikuttivat tilanteeseen Kroatiassa. Mutta voin sanoa suoraan, että en ollut 100-prosenttisesti itseni. Sitä, kuinka paljon se vaikutti mihinkään, on vaikea sanoa. Seurassa oli paljon muita pelaajia isommistakin joukkueista lainalla. Hekään eivät päässeet hirveästi kokoonpanoon, Stavitski muistelee.