IS: RoPS:lle surkeita uutisia loukkaantumisrintamalta: ”Hän palaa todennäköisesti Caeniin”
Kuva: Juha Tamminen
RoPS sai veikkausliigakauteensa keskiviikkona iloisen alun, kun se nousi ottelun lisäajalla 2-2 -tasapeliin KuPS:ia vastaan Kuopiossa. Kotiavauksesta ei kuitenkaan pisteitä herunut, vaan Honka haki pisteet Rovaniemeltä maalein 2-1.
Viime kauden hopeajoukkue RoPS:n valmistautuminen kauteen on ollut vaikea, sillä muun muassa seuran värväämät kolme ghanalaisnuorukaista eivät päässeet maahan ajoissa siirtoikkunan puitteissa viisumiongelmien takia. Loukkaantumisiakin on ollut joukkueessa läjäpäin, ja tuorein huono uutinen koskeekin juuri tätä osastoa.
RoPS sai alkukauden ajaksi ryhmäänsä täsmävahvistuksen, kun tuulennopea laituri Timo Stavitski palasi joukkueeseen puolen kauden lainapestillä ranskalaisesta SM Caenista. Stavitski ei kuitenkaan ole pelannut peliäkään RoPS:ssa tällä rupeamalla eikä näillä näkymin taida pelatakaan.
[readmore from=Stavitski-Timo]
- Stavitski joutuu leikkausoperaatioon ja palaa todennäköisesti Caeniin, RoPS:n valmentaja Toni Koskela kertoi Honka-pelin jälkeen Ilta-Sanomien mukaan (IS:n koko juttu luettavissa täällä).
- Meillä on nyt tarvetta useammalle pelaajalle, mutta emme voi ottaa sikaa säkissä. Siirtoikkuna sulkeutuu keskiviikkona 10. huhtikuuta, mutta sopimuksettoman pelaajan voi värvätä sen jälkeenkin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan