Huippujoukkueiden himoitsema Ajax-kapteeni puntaroi yhä vaihtoehtojaan: ”En halua nimetä seuroja”
Kuva: Getty Images
Ajaxin kapteeni ja toppari Matthijs de Ligt ei ole vielä tehnyt päätöstä tulevaisuudestaan.
De Ligt, 19, pelasi loistavan kauden Ajaxin alakerrassa ja voitti amsterdamilaisseurassa Hollannin pääsarjan ja cup-mestaruuden sekä ylsi Mestarien liigan välieriin.
Hollannin maajoukkuetopparilla riittää huhujen mukaan ottajia. Kiinnostuneiksi seuroiksi on mainittu lähes kaikki Euroopan huippujoukkueet.
Häneltä kysyttiin sunnuntaina lehdistötilaisuudessa, missä hän näkee itsensä ensi kaudella. Suoraa vastausta De Ligtillä ei ollut antaa.
– Tietysti Valioliiga on iso sarja, kuten Espanjakin (La Liga), mutta on myös muita sarjoja, ei vain nuo kaksi, kommentoi De Ligt.
Hän sanoi, että keskittyy ennen seuranvaihtoa Hollannin maajoukkueeseen, joka kisaa kesäkuun alussa Nations Leaguen lopputurnauksen voitosta. Hollanti kohtaa välieräpelissä Englannin ja mahdollisessa loppuottelussa joko Portugalin tai Sveitsin.
– En vieläkään tiedä mitään siitä, mitä tulevaisuuteni pitää sisällään, joten saa nähdä. Ensin meidän on pelattava kaksi peliä. Katson niiden jälkeen, mitä seuraavaksi tapahtuu.
– Tietysti jotkut seurat ovat osoittaneet kiinnostusta, mutta en halua nimetä niitä. Sanon vain, että olen nyt keskittynyt maajoukkueeseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin