Juventuksen nuori tähti taisteli tiensä ammattilaiseksi: "Chiellinin harhauttaminen harjoituksissa ei tunnu enää niin pelottavalta"

Teinihyökkääjä Moise Kean on tällä kaudella toden teolla murtautunut Juventuksen ykkösmiehistöön ja Italian A-maajoukkueeseen. Kean, 19, on monien muiden huippupelaajien tavoin saanut ensimmäiset jalkapallo-oppinsa piha- ja katupeleissä. Hän kertoi Players’ Tribunen haastattelussa, että hänen kotiseudullaan Astissa peleihin ei päässyt noin vain mukaan. Kaikkien oli maksettava pelaamisesta, ja voittava joukkue sai rahat itselleen. Nuoren Keanin oli viikosta toiseen keploteltava keinoja kaihtamatta riittävästi rahaa, jotta hän pääsi potkimaan palloa. – Kerran halusin niin epätoivoisesti pelaamaan jalkapalloa, että varastin pallon papilta. – Vartuin Astissa, lähellä Torinoa. Kotimme läheltä papin toimistosta löytyi aina jalkapallo, jos halusi pelata naapurustossamme. – Pappi oli mukava mies, joka piti palloja laatikossa. Mutta hän ei nähkääs ikinä lukinnut sitä. – Joten joka kerta, kun hävitin oman palloni, hiippailin papin toimistoon, odotin hänen menevän yläkertaan ja otin pallon laatikosta. – Jalkapalloa tarvitsee jatkuvasti, kun varttuu Astissa. Sitä vain tarvitsee. Minulla oli tapana pelata asvalttikentällä kirkon takana kuusi vastaan kuusi -pelejä. – Jokaisen pelaajan oli maksettava kymmenen euroa. Minä saatoin anella, lainata, varastaa ja säästää rahaa koko viikon, jotta minulla olisi varaa maksaa. – Voittava joukkue vei kaikki rahat. Vannon, että kaikki Astissa tulivat pelaamaan; lapset, joilla oli rahaa, lapset, joilla ei ollut, turistit, paikalliset, kaikki. – Ja se oli taistelua joka viikko. Jos joutui taklatuksi, piti esittää, että se ei sattunut, jotta ihmiset eivät kiusaisi. – Niin minä opin pelaamaan jalkapalloa. Siitä matkani alkoi. Sitä oppii pelaamaan nälkäisenä, kun pelaa jalkapalloa sillä tavalla. – Siinä oppii, että jalkapallossa, kuten elämässäkin, on ylä- ja alamäkiä. Joskus tekee maalin viime minuutilla ja voittaa 60 euroa joukkueelle. Joskus taas ei. Keanin mukaan katupeleistä on ollut suurta hyötyä myös ammattilaisuralla. – Pallon vieminen vastustajan jalkojen välistä oli lähes yhtä tärkeää kuin maalinteko, kun pelasi meidän kentällämme. – Kun on varttunut siten, että vie pallon längeistä, kun rahaa on pelissä, niin Giorgio Chiellinin harhauttaminen harjoituksissa ei tunnu enää niin pelottavalta. – Itse asiassa se ei pidä täysin paikkaansa. Se on hyvin, hyvin pelottavaa. Minulla on yhä arpi nilkassani viime kerrasta, kun yritin temppuilla Chielliniä vastaan. Hän on paha mies. – Kun nykyään menen harjoituksiin ja näen Paulo Dybalan, niin ajattelen, että ”hitto, tämä kaveri jyräisi meidän katupeleissämme”. Ajattelen aina tuttujani sieltä, koska siellä se kaikki alkoi. – Joten kyllä. Halusin joskus pelata jalkapalloa niin epätoivoisesti, että minulla oli tapana varastaa papilta. Ja kiitän jumalaa joka päivä siitä, että tein niin.