Liverpoolin manageri Jürgen Klopp kuittaili leikkimielisesti kollegalleen, Manchester Cityn käskyttäjälle Pep Guardiolle siitä, ettei Guardiola ole hetkeen ollut eurocupin loppuottelussa.

Kloppin Liverpool pelaa lauantaina Mestarien liigan loppuottelussa Tottenhamia vastaan. Liverpool ylsi finaaliin myös viime vuonna, mutta hävisi Real Madridille 1-3. Kaudella 2015-16 Klopp oli Liverpoolin kanssa Eurooppa-liigan loppuottelussa, mutta tuolloin voitto meni Sevillalle lukemin 3-1.

Borussia Dortmundin kanssa Klopp ylsi Mestarien liigan loppuotteluun kaudella 2012-13, mutta Bayern München oli saksalaisjoukkueiden kohtaamisessa vahvempi maalein 2-1.

Guardiola on niittänyt menestystä kansallisilla kentillä jokaisessa luotsaamassaan joukkueessa, mutta hän on viimeksi ollut eurocupin loppuottelussa keväällä 2011. Guardiolan Barcelona voitti Mestarien liigan kausilla 2008-09 ja 2010-11, mutta sen jälkeen häntä ei ole eurofinaaleissa nähty. Mestarien liigan välierävaiheeseen hän on sittemmin yltänyt neljästi.

Huhtikuussa Guardiola sanoi, että Valioliigan voittaminen on hänelle tärkeämpää kuin Mestarien liigan. Tällä kaudella hän johdatti Cityn Englannin triplamestaruuteen (Valioliiga, FA Cup, liigacup), mutta Mestarien liigassa tie tyssäsi puolivälierävaiheeseen ja Tottenhamiin.

– Tiedän ihmisten puhuvan, että tulin tänne voittaakseni Mestarien liigan, mutta en totta puhuakseni tullut tänne voittamaan Mestarien liigaa, sanoi Guardiola huhtikuussa Manchester Evening Newsin mukaan.

– Olen sanonut monta kertaa, että Valioliiga on minulle tärkein pokaali.

Kloppilta kysyttiin Guardiolan kommenteista tiistaina lehdistötilaisuudessa, ja saksalaismanageri näki mahdollisuuden piikitellä kollegaansa hieman.

– Pepin on sanottava niin, sillä hän ei ole ollut hetkeen Mestarien liigan loppuottelussa.

– Hän on mahtava manageri ja ansaitsee kaikki saamansa kehut. Me yritimme voittaa Valioliigan tällä kaudella. City oli parempi joukkue. Mutta meillä on vielä yksi kilpailu, jossa olemme mukana.