Legendaarinen vaparispesialisti Ranskan huippuseuran urheilujohtoon – valmentajaksi maanmies
Kuva: Getty Images
Ranskalaisseura Lyonin puheenjohtaja Jean-Michel Aulas vahvisti lauantaina medialle, että seuran urheilujohtajana aloittaa kesällä brasilialainen pelaajalegenda Juninho Pernambucano. 44-vuotias Juninho tunnetaan yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaista vapaapotkuspesialisteista.
Brasiliaa vuoden 2006 MM-kisoissa edustanut Juninho pelasi Euroopassa ainoastaan yhdessä seurassa, Lyonissa. Ennen Juninhon saapumista vuonna 2001 Lyon ei ollut voittanut ainuttakaan Ranskan-mestaruutta, mutta brassitähden liityttyä seuraan niitä tuli saman tien putkeen seitsemän. Vain viimeisellä Juninhon kaudella 2008-2009 Lyon jäi ilman mestaruutta, eikä se ole niitä voittanutkaan sen koommin.
Juninho tuo mukanaan myös oman valmentajansa. Seuraa kolme ja puoli vuotta valmentanut Lyonin oma poika Bruno Génésio saa lähteä, ja valmentajana aloittaa brasilialainen Sylvinho. 45-vuotias entinen Arsenalin ja Barcelonan laitapuolustaja on toiminut kesästä 2016 lähtien Titen apulaisvalmentajana Brasilian A-maajoukkueessa, mutta nyt Sylvinho ottaa Lyonin valmennuksesta vastuun. Päävalmentajapesti on Sylvinholle ensimmäinen.
Absolutely phenomenal series of events unfolding at Lyon with the hiring of Sylvinho as new manager - choice is exclusively Juninho's, the new Sporting Director. President Aulas has stayed completely out of it, representing a revolution in how decisions are made at the club.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit