Tottenham paineli keskiviikkona Mestarien liigan välierävaiheesta jatkoon kaataen Ajaxin vierasmaalisäännön turvin.

Ajax voitti ensimmäisen osan vieraskentällä 1-0 ja johti toista osaa tauolle mentäessä jo 2-0. Tottenhamin oli siis tehtävä kolme maalia edetäkseen loppuotteluun Liverpoolia vastaan.

Pelon aiheuttama hiki hiipi Ajaxin kannattajien puseroihin jo toisen puoliajan ensimmäisen vartin aikana, kun Lucas Moura toi Tottenhamin tasoihin kahdella osumallaan. Ajax oli kuitenkin yhä menossa loppuotteluun.

[readmore from=Ajax]

Hollantilaisten pahin painajainen kävi lopulta toteen, kun kellossa oli 95 minuuttia. Lucas sivalsi rangaistusalueen rajalta illan kolmannen osumansa verkkoon.

Ajax haki vielä aloituspotkusta koko joukkueen voimin ratkaisevaa maalia, jota ei ikinä syntynyt.

Sosiaalisessa mediassa on vauhdilla levinnyt video Ajaxin kannattajista, jotka laskivat baarissa jo innoissaan sekunteja loppuvihellykseen ennen Lucasin kolmatta maalia. Videolta voi kuulla, kuinka riemukkaat huudahdukset vaihtuvat hetkessä epäuskoisiin kiljahduksiin.

Voit katsoa videon alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Mundo Deportivo

@mundodeportivo
💔 La cuenta atrás más cruel de los hinchas del Ajax
⌛️ Aficionados holandeses contaban los segundos para el final del partido...
🔪 Y llegó el gol de Lucas Moura en el último segundo que dejó fuera al Ajax cuando ya se veía en la final