Näin päävalmentaja Jani Honkavaara kommentoi KuPS:n ”hullua peliä”: ”Tauolla oli outo tunnelma pukukopissa”
Kuva: Juha Tamminen
KuPS nousi keskiviikkona kolmen maalin takaa voittoon IFK Mariehamnin vieraana. KuPS:n päävalmentaja Jani Honkavaara piti ottelua hulluna, mitä se kyllä olikin.
Ensimmäisen puoliajan jälkeen IFK Mariehamn vaikutti murskaavan kuopiolaiset kotikentällään. Aristote Mboma teki kaksi maalia ja Keaton Isakssonin osui pilkulta ennen taukovihellystä. Siinä vaiheessa KuPS:n tilanne näytti huomattavasti synkemmältä.
Honkavaaran mukaan IFK rokotti todella tehokkaasti KuPS:n virheistä.
– Hullu peli. Tauolla oli outo tunnelma pukukopissa, kun oltiin periaatteessa ihan hyvin mukana ensimmäisellä jaksolla, mutta Maarianhamina käytti meidän virheet hyvin hyödykseen ja oli ehkä vähän niskan päällä. Siinä oli kuitenkin sellainen erikoinen, positiivinen fiilis ja vaihdoimme 3-5-2:een, kun ei ollut mitään hävittävää.
Kaksi KuPS:n maalia tuli laitapuolustaja Kalle Taimin rajaheitoista tai niiden jatkotilanteista. Taimi viskoi hurjan pitkiä heittoja aina boksin sisään, kun tilanne tuli.
Lopulta KuPS nousi Isakssonin omalla maalilla, Ville Saxmanin ja Petteri Pennasen osumilla tasoihin. Lucas Rangel viimeisteli voittomaalin lisäajalla komealla laukauksella. IFK Mariehamn joutui pelaamaan lopun vajaalla, kun Mboma loukkasi itsensä eikä IFK:lla ollut enää vaihtoja jäljellä.
– Sovimme, että Kalle (Taimi) paiskoo heittoja koko ajan ja saamme sillä tavalla painetta kasvatettua. Sitten se meni maali kerrallaan. 3-1-kavennus tuli aika myöhään, mutta sitten kun tuli 3-2, niin saimme siitä lisää virtaa. Loppu oli sitten historiaa. Oli isot tunteet pinnassa pelin lopussa, Honkavaara avasi toisen puoliajan kulkua.
KuPS nousi voiton myötä HJK:n, FC Hongan ja keskiviikon vastustaja IFK Mariehamnin kanssa yhdeksään pisteeseen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen