Saksalaismedia: Borussia Dortmund nappaamassa kaksi maajoukkuetason vahvistusta
Hoffenheimin laitapuolustaja Nico Schulz ja Borussia Mönchengladbachin laitahyökkääjä Thorgan Hazard ovat siirtymässä Borussia Dortmundiin, kertovat Bild ja Kicker.
Bildin mukaan Hoffenheim saa 25 miljoonaa euroa 26-vuotiaasta Schulzista, joka on allekirjoittamassa neljän vuoden sopimusta Dortmundin kanssa.
Diili julkistettaneen Bundesliigan päätöskierroksen jälkeen.
Schulz siirtyi Hoffenheimiin kolmen miljoonan euron siirtokorvausta vastaan Borussia Mönchengladbachista vuonna 2017. Hän debytoi Saksan A-maajoukkueessa viime syyskuussa.
Gladbach vahvisti viime kuussa, että Belgian maajoukkuepelaaja Hazard, 26, ei aio solmia jatkosopimusta seuran kanssa. Hänen nykyinen diilinsä päättyy ensi kauden jälkeen.
Hazard sanoi itse huhtikuussa, että hän on jo päässyt sopuun siirrosta Dortmundin kanssa, joten jäljellä ovat enää seurojen väliset neuvottelut siirtosummasta.
Bildin mukaan Gladbach vaatii hänestä 40 miljoonaa euroa. Kicker taas kertoo, että Dortmund ei haluaisi käyttää siirtoon yli 30 miljoonaa euroa.
Huhujen mukaan kummatkin seurat odottavat kuitenkin siirron tapahtuvan tulevana kesänä.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus