Valmentajan outo lose-lose -tilanne – kohtaa putoamiskarsinnoissa ensi kauden joukkueensa
Kuva: Getty Images
Ei ole mitenkään tavatonta, että joku pelaaja joutuu joskus kohtaamaan joukkueen, johon seuraavaksi kaudeksi siirtyy. Tällöin edessä voi olla pienimuotoinen eturistiriita, jonka käsittely vaatii ammattimaista asennetta.
Harvinaisempaa tällainen tilanne on valmentajien kohdalla, joskaan ei varmasti täysin tavatonta. Se sijaan on hyvin poikkeuksellista, että valmentaja kohtaa elämän ja kuoleman pelissä – putoamiskarsinnassa – oman seuraavan kauden joukkueensa.
Keskiviikkoiltana tällainen tilanne on edessä 54-vuotiaalla Henk de Jongilla. De Jongin valmentama De Graafschap jäi Eredivisiessä toiseksi viimeiseksi, ja siksi edessä oli putoamiskarsinta. Karsintakaavio heitti vastaan toisella sarjatasolla Eerste Divisiessä kymmenenneksi sijoittuneen Cambuurin.
Cambuur pudotti jo jatkosta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella paremmin sijoittuneen Almere Cityn, ja pelasi De Graafschapia vastaan kotiottelussaan 1-1 -tasapelin. Nousuhaave elää yhä, ja samalla sillä on mahdollisuus pudottaa tänä iltana De Graafschap pääsarjasta.
Ja kuinka ollakaan, Cambuurin valmentajana aloittaa ensi kaudella Henk de Jong. Cambuur on vieläpä De Jongille entuudestaan tuttu, sillä hän valmensi seuraa vuosina 2010-2016, ensin neljän kauden ajan apulaisvalmentajana ja sitten kaksi kautta päävalmentajana, kunnes siirtyi De Graafschapiin.
Nyt edessä on paluu Cambuuriin, ja tämä ilta ratkaisee pitkälti sen, onko De Jongin työpaikka Eredivisiessä vai divarin puolella. Joskin karsintakierroksia on tämän jälkeenkin vielä yksi jäljellä.
Henk de Jong, Manager of De Graafschap, is in a relegation play-off against Cambuur, the team he'll be managing next season.

LUE MYÖS:
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Rasmus Schüller jättää Djurgårdenin – peliura jatkumassa: ”Noin vuoden verran”