Kuukausia kestäneen pohdinnan jälkeen Paul Wanner on päättänyt, että hän edustaa A-maajoukkuetasolla Itävaltaa. 20-vuotias keskikenttäpelaaja vahvisti uutisen eilen perjantaina.

– Tämä päätös oli todennäköisesti urani vaikein. Vanhempieni, kasvatukseni ja uravaiheideni takia rinnassani on aidosti sykkinyt kaksi sydäntä, Wanner totesi Skylle (ulkoinen linkki).

Wanner pelasi kaiken kaikkiaan 27 nuorten maaottelua Saksan ikäkausijoukkueissa. Hän oli mukana, kun Saksa saalisti hopeaa alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuista viime vuonna.

– Olen älyttömän otettu, että kaksi lajiliittoa yritti vakuuttaa minut [edustamaan] heidän maajoukkuettaan. Yhteydenpito Itävallan liiton kanssa on ollut jatkuvaa. Dialogi päävalmentaja Ralf Rangnickin ja hänen apuvalmentajiensa kanssa on ollut todella avointa ja rehellistä. Viime viikkoina keskusteluja oli [aiempaa] tiheämmin.

Wanner kantaa kymppipaitaa seurajoukkueessaan PSV:ssä. Kuva: All Over Press.

– Olen erityisen kiitollinen Antonio Di Salvolle (Saksan U21-joukkueen päävalmentaja), Julian Nagelsmannille (miesten maajoukkueen päävalmentaja) ja koko Saksan jalkapalloliitolle. Kaikki keskustelut tapahtuivat reilussa ja tasavertaisessa [hengessä] ilman paineita. Mitään takuita ei annettu. Oli yksinkertaisesti tunteesta kyse, Wanner kertoi.

Wanner ei ole edustanut Itävaltaa vielä kertaakaan, ei nuorissa eikä aikuisissa.

On perusteltua olettaa, että lopullisessa valinnassa painoivat urheilulliset syyt. Vaikka Itävalta on mukana ensi kesän MM-kilpailuissa, kokoonpanopaikoista on vähemmän kilpailua kuin Saksassa.

Saksan maajoukkueessa Wannerin kanssa samalla pelipaikalla on nähty Florian Wirtzin, 22, ja Jamal Musialan, 23, kaltaisia tähtiä.

Lajientusiasteille Wanner on tuttu nimi jo neljä vuoden takaa, kun hänestä tuli Bayern Münchenin seurahistorian nuorin pelaaja Saksan pääsarjassa ja Mestarien liigassa. Viime kesästä saakka hän on edustanut hollantilaista PSV Eindhovenia.

PSV johtaa Alankomaiden pääsarjaa 17 pisteen turvin ennen Feyenoordia.

Eredivisien sarjataulukko 2025–26
# Joukkue O V T H M P
1 PSV EindhovenEIN 34 27 3 4 101-45 84
2 FeyenoordFEY 34 19 8 7 70-44 65
3 NEC NijmegenNIJ 34 16 11 7 77-53 59
4 TwenteTWE 34 15 13 6 59-40 58
5 AjaxAJA 34 14 14 6 62-41 56
6 UtrechtFCU 34 15 8 11 55-42 53
7 AZ AlkmaarAZA 34 14 10 10 58-51 52
8 HeerenveenHEE 34 14 9 11 57-53 51
9 GroningenFCG 34 14 6 14 49-45 48
10 Sparta RotterdamSPA 34 12 7 15 40-62 43
11 Fortuna SittardFOR 34 11 6 17 49-63 39
12 Go Ahead EaglesGAE 34 8 14 12 54-53 38
13 Excelsior RotterdamEXC 34 10 8 16 43-56 38
14 SC TelstarTEL 34 9 10 15 49-55 37
15 FC ZwolleZWO 34 9 10 15 44-71 37
16 FC VolendamVOL 34 8 8 18 35-55 32
17 NAC BredaBRE 34 6 11 17 35-58 29
18 HeraclesHER 34 5 4 25 35-85 19

Mestarien liiga Mestarien liiga karsinta Eurooppa-liiga karsinta Playoff-karsinta Eurooppa-liiga Putoamiskarsinta Putoaja