Jalkapallon Ykkösessä nähtiin torstaina todella erikoinen ottelu, sillä Valkeakosken vesi- ja räntäsateessa pelatussa pelissä mätettiin peräti yhdeksän maalia. Haka kukisti KTP:n 6-3, ja nimensä maalitilastoon laittoi peräti kahdeksan eri pelaajaa.

Hakalta maalinteossa onnistuivat Samuel Mansour, Henri Malundama, Jacob Bushue, Akseli Lehtojuuri ja ottelun ainoa kahden maalin mies Ville-Valtteri Starck. Kotkalaisten maalarit olivat Juuso Laitinen, Haka-ikoni Kalle Multanen sekä Sebastian Dolivo.

FC Haka Valkeakoski

@FCHakaOfficial
Haka tulitti KTP:n nurin hurjissa maalijuhlissa! Lopputulos Tehtiksellä 6-3!👏

Hakan maalintekijät tänään:
Mansour⚽️
Malundama⚽️
Starck⚽️⚽️
Bushue⚽️
Lehtojuuri⚽️
#FCHaka #Ykkönen @KTPKotka

– Toki päästimme kolme maalia, mutta kuusi tehtyä oli tämän pelin suurin juttu. Siihen voi olla kaikin puolin tyytyväinen, Hakan päävalmentaja Teemu Tainio kommentoi seuran kotisivujen raportissa.

KTP:n puolustus ei jättänyt ottelussa alkuunkaan hyvää kuvaa itsestään, ja heikon kauden alun perusteella kotkalaisille povattiinkin Twitterissä yleisesti vaikeaa kautta.

– Surullista on kyllä KTP:n puolustaminen. Aivan puulaakitasoa. Haka kävelee maalintekoon. Tätä menoa tämä päättyy 6-0 ja Arbeiter kävelee takaisin kotiin, kirjoitti Aki Hiltunen KTP:n valmentaja Argo Arbeiteriin viitaten.

Aki Hiltunen

@AkiHiltunen85
Surullista on kyllä KTP:n puolustaminen. Aivan puulaakitasoa. Haka kävelee maalintekoon. Tätä menoa tämä päättyy 6-0 ja Arbeiter kävelee takaisin kotiin. #Ykkönen

Mikko Aaltonen 🏳️‍🌈🏳️‍⚧️

@Symbaaliapina
Nyt sahattii KTP-puolustus niin säleiksi, että sitä ei tämän matsin aikana enää ehjätä. 5-2. #Ykkönen #FCHaka #KTP #HakaKTP

Juho Hannukainen

@suhohannukki
Joku kehtaa vielä pokkana väittää suomifutista tylsäksi potkiskeluksi – #Haka ja #KTP tarjoilleet Tehtaankentällä vasta kahdeksan osuman maalikimaran. ⚽️ #Ykkönen #Kotka

Miska Siikaluoma

@MiskaSiikaluoma
Niin paljon maaleja, että lähetyksestä ei saa selvää tuliko maali vai ei. 5-3.. ainakin viihdettä vesisateeseen jaksaneille. #ykkönen #HakaKTP

Mikko Aaltonen 🏳️‍🌈🏳️‍⚧️

@Symbaaliapina
Lehtojuuri 6-3. Erikoisin Hakan matsi aikoihin. Noin sekaista vierasjoukkuetta en ole nähnyt Tehtiksellä sitten JIPPOn sinnittelyjen. #FCHaka #KTP #Ykkönen #HakaKTP

Antti Alakangas

@Alakantti
Haka - KTP FT. 6-3. Onko nuo ne kuuluisat tennislukemat? #Ykkönen