Argentiina selviytyi Copa Américan puolivälieriin päihittäessään Qatarin viimeisessä lohko-ottelussaan 2-0-lukemin sunnuntai-iltana.

Maaleista vastasivat huippukärjet Lautaro Martínez sekä Sergio Agüero.

Argentiina otti kamppailussa aikaisen johdon, kun Qatar-puolustus suorastaan lahjoitti sinipaidoille ottelun avausmaalin vain neljän minuutin pelin jälkeen.

Bassam Hisham syötti pallon syvältä rangaistusalueen reunalta suoraan Lautaro Martínezille, joka laukoi pallon toisella kosketuksellaan kliinisesti maaliin.

Argentiina hallitsi palloa, mutta epäonnistui luomaan useita vaarallisia maalintekopaikkoja.

Sergio Agüerolle avautui 21 minuutin kohdalla erinomainen tilaisuus rangaistusalueen sisällä, mutta Manchester City -hyökkääjä ohjasi laukauksensa hieman ohi.

Agüeron seuratoveri Nicolas Otamendi vastasi Argentiinan seuraavasta vaarallisesta maalipaikasta, mutta hänen puskuyrityksensä lähietäisyydeltä suuntautui ylitse maalin.

Ensimmäisen jakson lopulla Qatar kävi vielä lähellä tasoitusmaalia, kun Hisham laukoi vapaapotkunsa tolppaan. Tauolle edettiin kuitenkin Argentiinan johdossa.

Tunnin kohdalla Agüerolle avautui kaksi huikeaa maalintekopaikkaa, mutta Qatar-maalivahti Saad Al Sheeb torjui kummankin laukauksen aivan lähietäisyydeltä.

72. minuutin kohdalla vähille paikoille jäänyt Lionel Messi pääsi yrittämään maalintekoa pilkun tienoilta, mutta hänen vasemman jalan laukauksensa suuntautui reilusti ylitse maalin.

Useita maalipaikkoja tuhlannut Agüero onnistui viimein maalinteossa, kun peliä oli takana 82 minuuttia. Paulo Dybala syötti pallon keskushyökkääjälle, joka spurttasi kahden Qatar-topparin ohitse ennen tarkkaa viimeistelyä maalin alakulmaan.

Enempää maaleja ei nähty, ja Argentiinan ensimmäinen voitto oli tosiasia.

Illan toisessa ottelussa lohkoykkönen Kolumbia voitti Paraguayn 1-0 Gustavo Cuellarin maalilla, jättäen Paraguayn kolmannelle sijalle. Argentiina kohtaa täten seuraavaksi Venezuelan.