Futisväen käytöksellään kiehumaan saanut Kamerun sai arvovaltaisen puolustajan – puolustuspuheelle murskakritiikki
Kuva: Getty Images
Naisten MM-turnauksen päivän puheenaihe on ollut Kamerunin joukkueen käytös. Kamerun hävisi Englannille neljännesvälierissä maalein 0-3, mutta kiukutteli, protestoi ja harkitsi ilmeisesti hetken jopa ottelun kesken jättämistä oltuaan tyytymätön tuomarin päätöksiin (lue lisää ottelusta).
Kamerunia on sen jälkeen riepoteltu sekä mediassa että sosiaalisessa mediassa jyrkin sanankääntein. Myös Englannin päävalmentaja Phil Neville oli käärmeissään. Entinen maajoukkuepuolustaja julisti Kamerunin käytöksen ”häpeälliseksi” ja sanoi, ettei hän ja Englannin joukkue nauttinut pelistä tippaakaan.
Kamerunin joukkue sai kuitenkin myös arvovaltaisen puolustajan, kun neljä kertaa maailman parhaaksi maalivahdiksi valittu Hope Solo yritti ymmärtää kamerunilaisten käytöstä. 37-vuotias Solo valittiin kaksien edellisten kisojen parhaaksi maalivahdiksi, ja hän puolusteli Kamerunia pelin jälkeen näin:
– Tällä Kamerunin joukkueella ei ole resursseja eikä heidän maassaan ole laadukasta valmennusta. Meidän täytyy yrittää ymmärtää sitä. Ehkä heille ei oltu edes kerrottu säännöistä ja pelin kehitystä, joten heille täytyy osoittaa myös vähän myötätuntoa, Solo totesi The Starin mukaan.
Kun yhdysvaltalainen myös twiittasi tukensa Kamerunin joukkueelle, noustiin twiitin kommenttikentässä lopullisesti takajaloilleen.
– Kamerun osoitti päivän tunteikkaassa ottelussa lannistumattoman henkensä. Hyvin tehty turnauksen aikana, Kamerun, Solo twiittasi.
.@FecafootOfficie showed their Indomitable spirit in today’s emotional match. Well done during this tournament Cameroon! #ChangeTheGame
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen