Haka – EIF: rumputulta Tehtaan kentällä
Ykkönen
Haka – EIF
Tiistai 04.06 klo 18:30
Tiistaina Ykkösen seitsemäs kierros saatetaan päätökseen, kun sarjassa kärkipaikkaa pitävä Haka isännöi EIF:iä Valkeakosken Tehtaan kentällä. Ykkönen on ennusteisiin peilattuna kulkenut melko hyvin nuottien mukaan – sekä kärkeä, että peräpäätä miehittävät ne joukkueet, joita sinne ennen kautta ennustettiinkin. Kärjessä Haka ja TPS ottavat pientä kaulaa muihin.
Hakan alkukausi on ollut jopa yllättävän hyvä. Sen ainoa pistemenetys tähän mennessä tuli vierasottelusta nousijasuosikki AC Oulua vastaan. Viime viikolla Teemu Tainion suojatit hakivat pisteet TPS:ltä hyvän esityksen jälkeen. Etenkin ensimmäisellä jaksolla Haka loi paikkoja ja teki kotijoukkueen olon vaikeaksi. Seuraavilla kierroksilla Haka tulee kohtaamaan sarjan alempaan puolikkaaseen sijoittuneita joukkueita. Näissä otteluissa focus ja keskittyminen on säilytettävä yhtä hyvin kuin kärkikamppailuissa.
Tammisaarelainen EIF ei ole aivan viime vuoden veroinen nippu. Jostain syystä EIF on perinteisesti ollut valkeakoskilaisille vaikea vastus ja tämä fakta on tiedostettu myös Hakan piirissä. Viime kierroksella EIF löi tasaisessa ottelussa AC Kajaanin ja porskuttaa sarjassa seitsemäntenä. Tasoeroa isäntiin on, mutta pääkysymys on pystyvätkö vieraat selviytymään koskilaisten rumputulesta.
Vetosuositus
Haka on ollut tehokas, eikä EIF:in puolustus ole aivan Ykkösen kärkitasoa. Tässä ottelussa saatetaan nähdä maaleja useampikin ja runsasmaalisuus kiinnostaakin mukavasti. Vetosuositus on Ottelussa yli 3,5 maalia kertoimella 2,55.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Haka – EIF ja kohteeseen veto ”Ottelussa yli 3,5 maalia”. Jos ottelussa tehdään vähintään neljä maalia, saat 255 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelussa tehdään enintään kolme maalia maalia, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva