Huuhkajissa harvinainen tilanne – veljekset kilpailevat samasta pelipaikasta: ”Totta kai haluan olla parempi kuin broidi”
Kuva: Juha Tamminen
Maaliskuussa ensimmäisen A-maajoukkuekutsunsa saanut Leo Väisänen on jälleen Huuhkajien mukana, kun joukkue valmistautuu tuleviin Bosnia-Hertsegovina- ja Liechtenstein-otteluihin.
Leo Väisänen on Huuhkajissa pidempään vaikuttaneen Sauli Väisäsen kolme vuotta nuorempi pikkuveli. Nuoremman veljen saapuminen on herättänyt jo hiukan leikkimielisiä kuittailuja joukkueen keskuudessa.
– Semmoinen on ollut, että Saulia on alettu kutsumaan Leon veljeksi. Tuollaista pientä banteria on ollut, mutta ei muuta, jätkät ovat ottaneet hyvin vastaan, Leo Väisänen kertoi Suplan Week of Football -podcastissa.
Voisi kuvitella, että Väisäsen veljekset olisivat huonetovereita maaottelureissuilla. Näin ei kuitenkaan ole.
Leo Väisäsen maajoukkuematka on vasta alussa. Hän on ehtinyt jo päästä paremmin sisään Markku Kanervan valmentamaan ryhmään.
– On ollut kyllä nastaa. Tiesi tietenkin kaikki äijät täältä ja sekin helpotti, kun velikin oli täällä matkassa. On ollut siistiä päästä vähän tutustumaan tähän toimintamalliin ja siihen millaista Huuhkajissa on.
Hän tietää, että tekemistä riittää vielä peliesitysten puolesta. Yksi unelma olisi päästä pelaamaan veljen kanssa samaan aikaan A-maajoukkuepaidassa.
– Sauli on tällä hetkellä ehkä vielä edellä, mutta totta kai haluan olla parempi kuin broidi jossain vaiheessa uraa. Sitä tavoitellaan ja tehdään kovasti töitä sen eteen, Leo sanoi.
Suomi kohtaa kolmannessa EM-karsintapelissään Bosnia-Hertsegovinan lauantaina 8.6. Tampereella. Bosnialla on kasassa kahden ottelun jälkeen neljä pistettä, Suomella kolme.
Ottelu näkyy Viasat Jalkapallo -kanavalla, suoratoistopalvelu Viaplayssa ja ilmaiseksi Viafreessä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin