Manchester City tekemässä La Ligasta jättikaappausta – Atlético hakee korvaajan naapurista?

Manchester City on avaamassa pelinsä kesän siirtomarkkinoilla todella näyttävästi, sillä vahvojen lähteiden mukaan Valioliigan mestari on aikeissa vahvistaa keskikenttäänsä Espanjan maajoukkuepelaaja Rodrigolla.
Muun muassa Sky Sportsille ja Guardianille kirjoittava Fabrizio Romano kertoo, että City on vahvistanut maksavansa sunnuntaina 23 vuotta täyttävän Rodrin sopimuksen ulosostohinnan. Näin siirtosummaksi muodostuu hulppeat 70 miljoonaa euroa.
Nyt pelaaja ja City neuvottelevat sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista, mutta kaikki viittaa siihen, että siirto viedään maaliin pian.
Fabrizio Romano (@fabriziorom) • Instagram photo
Rodrigon korvaajaksi Atlético Madrid on hankkimassa naapurileirin Realista Marcos Llorenten. Rahallisesti Atlético tekee vaihdoksessa voittoa, sillä Llorenten siirtosumma on tiettävästi 40 miljoonaa euroa.
Rodrigo on Atléticon oma kasvatti, joka vietti kuitenkin vuodet 2013-2018 Villarrealissa. Hän palasi Atléticoon vuosi sitten 20 miljoonalla eurolla, ja kohosi välittömästi joukkueen avainpelaajaksi. Seuraavaksi nuori espanjalainen matkannee siis näillä näkymin Pep Guardiolan jalostettavaksi.
Rodrigosta ovat olleet kiinnostuneita myös muun muassa Bayern München, Manchester United ja PSG.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan