Näkökulma: Naisten jalkapallolle naureskelu on noloa tietämättömyyttä
Kuva: Getty Images
Naisten jalkapallon MM-kisat pyörähtivät viikko sitten käyntiin Ranskassa. Turnaus on saanut Suomessakin suurta huomiota, sillä kaikki ottelut esitetään Ylen kanavilla ja Areenassa.
Naisten pelit ovat ottaneet kiinnostusasteella kansainvälisesti hyvin lisää jalansijaa. Fifan tietojen mukaan Ranskan turnaukseen on myyty jopa yli miljoona pääsylippua.
Suomessa olen kuitenkin noteerannut, että otteluja verrataan jatkuvasti miesten peleihin. Pienimmätkin virheet nostetaan tapetille entistä herkemmin.
Oli kyseessä sitten maalivahdin ennakointi rangaistuspotkussa, epäonnekas ohjaus omaan maaliin tai väärin annettu sivurajaheitto. Ennakkoluuloinen otteluseuraaja näkee pelissä omaan stereotypiaansa nojaten vain negatiiviset asiat.
Vastaavia virheitä sattuu myös niissä miesten peleissä. Muistetaan esimerkiksi vuoden takaisen Mestarien liigan finaalin Liverpool-vahti Loris Kariuksen töppäilyt.
Naisten kisoja ilkutaan C-luokan turnauksena amatööritason pelaajilla.
Palkkatasolla asia toki on vielä näin. France Footballin huhtikuun artikkelin mukaan MM-kisoista sivuun jäänyt Norjan Ada Hegelberg tienasi parhaiten palkattuna naisena Lyonissa 400 000 euroa vuodessa. Samaa seuraa edustavan Ranskan kaksikon Wendie Renardin ja Amandine Henryn vuositienestit olivat 348 000 ja 360 000 euroa.
Brasilian supertähti Marta taas ansaitsee Orlandossa 340 000 euron vuosipalkkaa.
Verrattuna miesten tähtipelaajien miljonäärin tienesteihin tasa-arvo ei toteudu. Lionel Messin 127 miljoonan euron vuosipalkka kertoo hyvin tästä kuilusta.
Sokeutuminen näkemään vain huonot asiat saa jokaisen jutun näyttämään koomiselta puuhastelulta. Jos kisaotteluja katsoo tällä asenteella, moni hieno asia menee ohi.
Viihdearvolta kisat ovat tarjonneet jo unohtumattomia hetkiä. Argentiinan taistelutasapeli Japania vastaan, Yhdysvaltojen historiallinen murskavoitto Alex Morganin viiden maalin sävyttämänä ja Australian hurja nousu kahden maalin takaa Brasiliaa vastaan ovat esimerkkejä turnauksen tarjoamista mahtavista tarinankaarista.
Pelit ovat olleet kokonaisuudessaan vauhdikkaita ja tapahtumarikkaita. Naiset myös pelaavat ihailtavasti jokaisen tilanteen ja haaston loppuun. Taklausten jälkeen ei jäädä maihin kieriskelemään vastustajan virheen toivossa filmaten, mikä on muodostunut miesten peleissä valitettavaksi lieveilmiöksi.
Huippu-urheilu viihdyttää sukupuolesta riippumatta. Eihän yksilöurheilulajeissakaan pysähdytä vertailemaan miesten ja naisten fyysisiä eroja.
Kannustan heittämään ne ainaiset ennakkoluulot nurkkaan ja katsomaan otteluja jalkapallona. Kisat jatkuvat vielä viikkojen verran heinäkuun 7. päivä pelattavaan finaaliin saakka.
Vielä ehtii hyvin mukaan nauttimaan huipputason jalkapalloviihteestä!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin