Nations League tarjoaa Huuhkajille takaportin EM-kisoihin – Tim Sparv toivoo, ettei sitä jouduta käyttämään
Kuva: Juha Tamminen
Viime marraskuussa tehtiin suomalaista jalkapallohistoriaa, kun Suomen futismaajoukkue Huuhkajat varmisti lohkovoittonsa Nations Leaguessa alkusarjan toiseksi viimeisellä kierroksella Ateenassa.
Lohkovoitto vei Suomen kahden voiton päähän vuoden 2020 EM-lopputurnauksesta. Suomi voitti C-divisioonan kakkoslohkon ja pelaa maaliskuussa 2020 Nations Leaguen pudotuspeleissä divisioonan kolmen muun lohkovoittajan kanssa kisapaikasta, ellei lopputurnauspaikka aukea jo varsinaisten EM-karsintojen kautta.
Pudotuspeleissä pelataan ensin yksiosaiset välierät ja sen jälkeen yksiosainen finaali, jonka voittaja pääsee EM-kisoihin kesäksi 2020.
Huuhkajien kapteeni Tim Sparv kuitenkin toivoo hartaasti, että Suomi pääsisi EM-kisoihin varsinaisten karsintojen, ei Nations Leaguen pudotuspelien kautta. Suomella on kahden karsintaottelun jälkeen kasassa neljä pistettä.
– Olen sitä mieltä, että lähdetään näiden EM-karsintojen kautta kisoihin, ettei tarvitse pelata enää. Teemme kaikkemme sen eteen, ettei meidän tarvitse pelata noita joukkueita vastaan. Lähdemme Italian kanssa kisoihin, Sparv hymähti Suplan Week of Football -podcastissa.
Lohkovoittajina C-divisioonan pudotuspeleihin selviytyivät Suomen lisäksi Serbia, Skotlanti ja Norja. Pudotuspelien kokoonpano voi kuitenkin vielä muuttua, sillä niiden maiden, jotka pääsevät EM-kisoihin suoraan varsinaisten karsintojen kautta, ei tarvitse osallistua Nations Leaguen pudotuspeleihin. Jos yksi tai useampi C-divisioonan pudotuspelijoukkue menee EM-nurmille karsintojen kautta, niiden tilalle nousee muita C-divisioonan joukkueita.
[readmore from=Huuhkajat]
Nations League tarjoaa pienemmille jalkapallomaille mahdollisuuden pelata kisapaikoista. Uefan uusi kilpailu järjestettiin ensi kertaa viime vuonna.
– Se oli todella mielenkiintoinen turnaus, se oli hyvä systeemi ja antoi meille hyviä pelejä samalta rankingin tasolta. Se oli ensimmäinen kerta kuin Uefa järjesti tällaisen järjestelmän. Minun mielestäni se oli onnistunut, ehkä sen takia, että voitimme ja pääsimme jatkoon, Sparv kehui.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin