Paul Pogba vihjasi lähtöhaluistaan – Sky: Man United odottaa ranskalaistähden jäävän
Kuva: Getty Images
Manchester United odottaa keskikenttäpelaaja Paul Pogban jäävän seuraan, vaikka ranskalaistähti vihjasikin viikonloppuna siirtohaluistaan, kertoo Sky Sports.
Pogba, 26, sanoi mediatilaisuudessa Tokiossa, että nyt voisi olla hyvä aika ”uudelle haasteelle”.
Ranskan maajoukkuepelaaja on ollut huhuissa yhdistettynä Real Madridiin ja entiseen seuraansa Juventukseen, josta hän siirtyi Unitediin kesällä 2016.
Maaliskuussa Pogba sanaili, että Real Madridissa pelaaminen olisi ”unelma kenelle tahansa”. Madridin päävalmentaja Zinédine Zidane sanoi myöhemmin samassa kuussa, että jos Pogba haluaa jonain päivänä lähteä Unitedista, ”miksei hän tulisi Real Madridiin?”
Italian Sky Sportsin mukaan Juventus on jo käynnistänyt neuvottelut ja on valmis tarjoamaan laitapuolustaja João Canceloa kaupassa toiseen suuntaan.
Pogban ja Manchester Unitedin sopimusta on jäljellä kaksi vuotta, ja diilissä on mukana optio yhdestä lisäkaudesta.
Sky Sports kertoo, että Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær näkee Pogban avainpelaajana ensi kaudeksi.
Pogba pelasi päättyneellä kaudella Valioliigassa 35 ottelua ja oli niissä yhtä vaille kaikissa avauskokoonpanossa. Hän teki Unitedille Englannin pääsarjassa yhdeksän osumaa ja antoi 13 maaliin johtanutta syöttöä. Kauden kaikissa kilpailuissa Pogba pelasi yhteensä 47 ottelua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin