Ruotsalaiskonkari esitti yhden MM-kisojen kohokohdista – ”Paras näkemäni naismaalivahdin torjunta”
Kuva: Getty Images
Ruotsi selvitti maanantaina tiensä naisten MM-kilpailujen puolivälieriin kaadettuaan Kanadan 1-0. Ruotsin maalin teki toisen puoliajan 10. minuutilla Stina Blackstenius Kosovare Arsllanin erinomaisen tarkasta syötöstä, mutta sankarin viitan on harteilleen saanut ennen kaikkea 36-vuotias Chelsean maalivahti Hedvig Lindahl.
Kanada sai tilaisuuden tasoittaa pelin, kun sille tuomittiin rankkari reilut 20 minuuttia ennen täyttä aikaa pallon osuttua Arsllanin käteen. Pilkulle mentiin VAR-tarkistuksen jälkeen.
Pallon taakse asettui Janine Beckie, joka ampuikin kutinsa tarkasti kohti maalin alanurkkaan. Hedvig Lindahl suoritti kuitenkin huipputorjunnan, jota on jo ylistetty ”kisojen parhaaksi seiviksi”, ja toistaiseksi koko vuoden parhaaksi rankkaritorjunnaksi.
Ruotsin pelaajat olivatkin ottelun jälkeen todella otettuja maalivahtinsa onnistumisesta.
– Minusta tuntui siltä, että hän torjuisi sen. Hedvigille kuuluu iso kiitos siitä, että voitimme tänään, puolustaja Hanna Glas kehui Expressenissä.
– Hän teki fantastisen pelastuksen ja pelasti meidät tänään. Hän näyttää uskomattoman rauhalliselta ja vahvalta, ja se säteilee rauhallisuutta myös joukkueeseen. Se tuntuu siltä, kuin hän sanoisi meille: ”Minä otan tämän”, Sofia Jakobsson kuvaili.
Toppari Linda Sembrantin mielestä puhutaan jopa parhaasta hänen näkemästään rankkarin torjunnasta.
– Voi hyvin olla. Se oli uskomattoman tärkeäkin torjunta. Mitä voin sanoa? Hän venytti todella kauas ja suoritti maailmanluokan pelastuksen.
– Minulla on Hedvigiin ja hänen peliinsä todella suuri luotto. Tiedämme, että hän on torjunut paljon rankkareita. Hän yltää kauas pituutensa ja räjähtävyytensä ansiosta. Sitten pitää enää valita oikea puoli, ja sen hän teki tänään. Se oli sairaan upeaa.
– Se oli aivan uskomatonta. Se oli vit… ai niin, en saa kiroilla. Luulen, että se on paras torjunta, jonka olen nähnyt naismaalivahdin tekevän, Magdalena Eriksson komppasi.
Lindahlin torjunnan arvoa nostaa se, että näissä kisoissa on syynätty – myös VAR:n avulla – maalivahtien viivalta ”varastamisia” tarkemmin kuin aikoihin, ellei peräti koskaan. Lindahl ei kuitenkaan viivaltaan ulos syöksynyt, ja vakuutteli, että se ei ole kuulunut hänen tapoihinsa koskaan.
Hedvig Lindahl pelaa viidensissä MM-kisoissaan.
Saving a penalty in a World Cup knock-out match. What a feeling 
Congrats on winning the #PlayeroftheMatch presented by @Visa, @hedvig_lindahl!
#SWECAN
Congrats on winning the #PlayeroftheMatch presented by @Visa, @hedvig_lindahl!
#SWECAN
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät

