Miesten Suomen Cupin loppuottelun päätösvihellyksen jälkeiset tapahtumat on siirretty Suomen urheilun eettisen komitean SUEK:n selvitettäväksi. Asiasta kertoo Palloliitto kotisivuillaan.

Suomen Palloliitto

@Palloliitto
Suomen Cupin finaalin jälkeiset tapahtumat SUEKin selvitykseen palloliitto.fi/jalkapallouuti… #Palloliitto #SuomenCup

Loppuvihellyksen soidessa muutama mestaruuden voittaneen Ilveksen kannattaja ryntäsi mainosaitojen yli kohti kenttää, vaikka niin sanottu ”pitch invasion” oli useaan otteeseen kuulutuksilla kielletty. Järjestyksenvalvojat pysäyttivät nämä katsojat voimakeinoin, mutta tulivat samalla ruiskineeksi pippurisumutetta myös mainosaitojen toisella puolella pysytelleiden kannattajien silmille.

Järjestysmiesten ”liipasinherkkyys” on herättänyt suurta huomiota sosiaalisessa mediassa, sillä tapauksesta on levinnyt julkisuuteen runsaasti kuva- ja videomateriaalia.

– Koska olemme cupin finaalissa itse tapahtumajärjestäjänä ja siten myös osapuolena tässä ikävässä tapauksessa, katsomme että sen tutkinta tulee antaa ulkopuolisen tahon hoidettavaksi. SUEK on toimenkuvansa ja osaamisensa myötä tämän osalta luonnollinen taho selvittämään asiaa, Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande sanoo tiedotteessa.

– Olemme tänään sunnuntaina pyytäneet SUEKia selvittämään tapausta. Heidän selvityksensä myötä tapahtumien kulku ja vastuut saadaan luotettavasti ja kattavasti selville.

– Selvitys saattaa lisäksi tuoda yleisempiä toimintaohjeita katsomoturvallisuuden parantamiseksi jatkossa. Katsomoturvallisuus on totta kai meille ensisijaisen tärkeä asia, Casagrande huomauttaa.