Veikkausliiga
Ilves – HJK
Lauantai 20.07. klo 17:00

Lauantaina pelataan todellinen kärkiottelu Veikkausliigassa, kun sarjakärki Ilves isännöi hallitsevaa mestaria HJK:ta. Ottelu on molemmille ensiluokkaisen tärkeä. Ilves on harjoitellut viikon rauhassa, kun taas Klubin viikkoa on värittänyt vierasreissu Färsaarille. Eurokiireet ovatkin nyt HJK:lla iso tekijä näinä viikkoina. Joukkueiden ensimmäinen ottelu liigassa päättyi 0-0, eikä kumpikaan joukkue saanut edes laukausta maalia kohti.

Ilveksen hyvä meno sarjassa sai viime viikonloppuna kolauksen, kun joukkue hävisi vieraissa FC Lahdelle 1-0. Pelin kuva oli sellainen, että Jarkko Wissin suojatit olisivat ottelusta pisteitä ansainneet, mutta jalkapallo on maalintekopeli ja siinä Ilves ei bussin parkkeerannutta Lahtea vastaan onnistunut. Lauantaina odotettavissa on täysi tupa ja panokset lähes suurimmat mahdolliset sarjaa ajatellen.

HJK joutui tiistaina HB:n säikäyttämäksi, mutta klaarasi vieraissa 2-2 tasapelin, joka riitti komeasti jatkoon. Lassi Lappalainen siirtyi Bolognaan ja tilalle hankittiin vuoden 2013 Veikkausliigan maalikuningas Tim Väyrynen. Nämä pelaajat eivät ole keskenään aivan samanlaatuisia ja Lappalaisen hienoja nousuja Klubilla tulee varmasti ikävä. Joka tapauksessa Klubin kannalta avainkysymys on lauantaina, miten se on palautunut viikkoreissustaan – matka Färsaarilta Helsinkiin ei ole nopein mahdollinen.

Vetosuositus

Ilves ei ole enää samanlainen underiruisku kuin kauden alussa. Kuitenkin ottelun tärkeys laskee maaliodotusarvoa ja vaikka runsasmaalisuus hieman kiinnostaisi, otetaan varsinaisena vetosuosituksena otteluun paremmalla valmistautumisella pääsevän Ilveksen voitto. Vetosuositus on siis Ilves voittaa ottelun kertoimella 2,80. Varovaisemmat saattavat ottaa nollatasoituksellisen vedon, jolloin kerroin on pienempi mutta tasapelillä saa omat pois.

– Petsipappa –

Lunasta paras tarjous in kautta!

Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Ilves – HJK ja kohteeseen veto ”Ilves voittaa ottelun”. Jos Ilves voittaa ottelun, saat 280 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai HJK voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.

Lyö riskitön 100€ veto näin:

  1. Avaa pelitili ja tee talletus.
  2. Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
  3. Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Lunasta 200% talletusbonus näin:

1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]