Juventus hurjana siirtomarkkinoilla – taas kaksi huippusiirtoa lähes valmiina

Serie A:n mestaruutta viime kaudella juhlinut Juventus on ollut hurjana kesän siirtomarkkinoilla. Maanantaina joukkue vahvisti Adrien Rabiotin ja Aaron Ramseyn ilmaissiirrot. Nyt seura on jo lähellä Ajax-toppari Matthijs de Ligtin sekä konkarivahti Gianluigi Buffonin siirtoja.
Juventus on viime vuosina kunnostautunut ilmaisten siirtojen eksperttinä. Ramseyn ja Rabiotin tavoin Buffon olisi siirtymässä Juveen ilmaiseksi, kun hänen sopimuksensa PSG:n kanssa päättyi viime kauteen. Buffon on Sky Sport Italyn mukaan solmimassa vuoden sopimuksen Juventuksen kanssa, ja sopimus on maalivahdin allekirjoitusta vaille valmis.
Sen sijaan yksi tämän hetken halutuimmista toppareista, Matthijs de Ligt, ei liikahda ilmaiseksi. Toimittajat Gianluca Di Marzio ja Fabrizio Romano vahvistavat, että Juventus on päässyt jo pelaajan kanssa sopuun henkilökohtaisista ehdoista. Nyt odotetaan enää sitä, että Ajax hyväksyy 75 miljoonan euron siirtokorvauksen de Ligtistä.
Viime sunnuntaina Juventus tiedotti 20-vuotiaan Luca Pellegrinin siirrosta AS Romasta. Näillä näkymin Pellegrini on kuitenkin lähdössä lainalle ensi kaudeksi saadakseen peliaikaa. Sky Sport Italyn toimittaja Gianluca Di Marzio tietää kertoa, että Cagliari olisi halukas lainaamaan Pellegrinin vuodeksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan