Kohta mennään: Englanti hakee ensimmäistä MM-finaalipaikkaansa

Kello 22 Suomen aikaa naisten MM-kisojen ensimmäisessä välieräpelissä kohtaavat ennakkosuosikki Yhdysvallat ja Englanti. Britit tähtäävät historiansa ensimmäiseen finaaliin, mutta vastus ei juuri kovempi voisi olla.
Yhdysvaltojen meno turnauksessa on ollut huikeaa; sen maaliero alkulohkon jälkeen oli mykistävä 18-0. Osumista peräti 13 syntyi joukkueen avatessa turnauksensa Thaimaata vastaan.
Englanti on yltänyt välierään kaksissa perättäisissä kisoissa, ja nyt Lionesses hakee paikkaa sunnuntain kaikkein kirkkaimpaan otteluun. Mikäli se siinä onnistuu, on valmentaja Phil Nevillen ryhmä ensimmäinen englantilainen joukkue suurturnauksen loppuottelussa sitten vuoden 1966.
Loppuottelun toinen osapuoli ratkotaan Ruotsin ja Hollannin kesken keskiviikkoillan kohtaamisessa.
Neville sanoo, ettei ole vastustajasta huolissaan.
– Yhdysvallat on maailman paras joukkue, sen tilastot ovat ilmiömäisiä, joukkueen valmentajan (Jill Ellis) tilastot samoin. En kuitenkaan koskaan murehdi vastustajan tekemisiä.
– Haluamme pelata tietyllä tavalla MM-semfinaalissa; sillä vapauden ja ilmaisun tasolla, jota olemme esittäneet viidessä edellisessäkin ottelussamme.
Lähde: Sky Sports
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui

- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa