Naisten MM-kisoissa kohahduttaneen Rapinoen puhuttava elämä – vahvoja kannanottoja ja veljen huumehelvetti
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltain MM-kisajoukkueen tähtipelaaja Megan Rapinoe on ollut paljon otsikoissa. Rapinoe protestoi hiljattain Donald Trumpin hallintoa ja Yhdysvaltain rasismia vastaan polvistumalla kansallislaulun soidessa.
Ilmiö sai alkunsa amerikkalaisesta jalkapallosta, kun pelinrakentaja Colin Kaepernick ei suostunut seisomaan Yhdysvaltain kansallislaulun aikana ennen NFL-ottelua vuonna 2016. Polvistumiset kansallislaulun aikana ovat sittemmin herättäneet keskustelua sekä puolesta että vastaan.
Rapinoen elämä ja ura ovat olleet muutenkin täynnä puhuttavia käänteitä. Esimerkiksi vuonna 2012 hän vahvisti julkisesti olevansa homoseksuaali ja otti kantaa seksuaalivähemmistöihin liittyen.
− Tuntuu, että urheilu on yleisellä tasolla homofobista. Siksi moni urheilija ei uskalla olla julkisesti oma itsensä, Rapinoe sanoi 2012.
Muutama päivä sitten ESPN julkaisi jutun, jossa kerrottiin Rapinoen veljen Brianin vaikeasta elämästä. Brian Rapinoe ajautui syöksykierteeseen jo nuorella iällä, kun tämä käytti paljon huumeita. Päihteet johtivat rikoksiin ja moniin muihin ongelmiin.
Väkivaltarikoksia tehnyt Brian on viettänyt elämästään ison osan telkien takana. Vankilassa Brianille tehtiin muun muassa hakaristitatuointi, josta läheiset olivat järkyttyneitä. Nyt Brianin elämä on muuttunut, sillä hän on ollut 18 kuukautta päihteettömänä. Tatuointejakin on laitettu uuteen uskoon.
Brian seuraa nyt 38-vuotiaana siskonsa edesottamuksia MM-kisoissa ensi kertaa eristyssellin ulkopuolella. Brianin mukaan MM-kisoissa loistava Megan on inspiraatio, joka on herättänyt veljelle halun kääntää elämänsä ympäri.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena