KuPS nousi Veikkausliigan kärkeen voitettuaan FC Hongan Espoossa maalein 2−1. Kuopiolaiset tosin ovat pelanneet kolme ottelua enemmän kuin pisteen päässä toisena vaaniva Ilves.

Honka painoi päälle rajusti ottelun loppua kohden, mutta KuPS säilytti johtonsa. KuPSin Kalle Taimi teki rikkeen rangaistusalueella, ja Honka kavensi kuopiolaisten kahden maalin johdon 2−1:een Luis Silvan osumalla pilkulta. Lopun painostus ei kuitenkaan tuottanut tasoitusta isännille.

KuPSin avausmaalin iski 22 minuutin pelin jälkeen Ville Saxman lauottuaan pallon tolpan kautta maaliin. Ilmari Niskanen oli vieraiden vaarallisin pelaaja, sillä hän oli karata maalintekoon puolen tunnin pelin kohdalla. Niskanen kaatui kuudentoista alueen rajalla, ja KuPS protestoi kovasti, kun tuomari ei viheltänyt rikettä.

Niskanen onnistui lopulta laukomaan pallon maaliin tunnin pelin jälkeen. Voittomaali syntyi komealla laukauksella, kun Niskanen leikkasi vasemmalta keskelle ja sai pallon maalin takanurkkaan.

Honka säilytti tappiollakin asemansa kärkitaistossa. Joukkue on KuPSista vain kahden pisteen päässä viidennellä sijalla.

Sarjan tyvipäässä KPV voitti VPS:n jumbokamppailussa 2−1. KPV:n maaleista vastasivat Adam Vidjeskog ja Ville Koskimaa, ja VPS:n ainokaisesta vastasi Steven Morrissey. Voitollaan KPV ohitti VPS:n ja jätti vaasalaiset Veikkausliigan viimeiselle sijalle.

IFK Mariehamn kartutti myös pistetiliään 2−1-voitolla. Kolme pistettä lähtivät matkaan Rovaniemeltä, kun Aristote Mboma ja Keaton Isaksson iskivät maaleillaan RoPSin kumoon. RoPSin maalin teki vaihdosta tullut Niklas Jokelainen.