Virallista: Ilves ja Jarkko Wiss allekirjoittivat jatkosopimuksen – luotsi pysyy seurassa vielä pitkään
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan sarjakärki Ilves tiedotti maanantaina tehneensä jatkosopimuksen päävalmentajansa Jarkko Wissin kanssa.
Wissin tuore jatkosopimus kestää kauden 2022 loppuun saakka. 47-vuotiaan tamperelaisluotsin aiempi sopimus Ilveksen kanssa olisi päättynyt ensi kauden jälkeen.
Wiss kommentoi allekirjoittamaansa jatkosopimusta Ilveksen julkaisemassa tiedotteessa.
– Ensinnäkin on hienoa, että saan jatkaa jalkapallon parissa työtä, josta nautin. Pääsen valmentamaan hyvässä tiimissä ja vielä kotikaupungissani, valmentaja kertoi tiedotteessa.
– Olen myös tyytyväinen siihen työhön, jota olemme tehneet nyt kolme ja puoli vuotta. Seura ja joukkue ovat menneet hyvään suuntaan. Kun Ilves kysyi halukkuuttani jatkaa, oli valinta helppo tehdä.
Myös Ilveksen toimitusjohtaja Tomi Erola kertoi mielipiteensä Wissin jatkosopimuksesta.
– Molemmilla osapuolilla oli sama tahtotila ja tämän johdosta pääsimme yhteisymmärrykseen jatkosopimuksen ehdoista hyvin nopeasti.
– Vaikka Jallulla olisi ollut vielä ensi kausi sopimusta jäljellä, halusimme jo tässä vaiheessa kiinnittää hänet myös tuleville vuosille. Yhteistyö Jallun kanssa on toiminut loistavasti ja hän on sopeutunut hienosti Ilveksen tapaan toimia ja voidaankin sanoa, että hän on Ilveksen näköinen valmentaja. Jallun johdolla koko valmennustiimimme on tehnyt hienoa työtä ja heidän yhteistyönsä seuramme junioripuolen ja reservijoukkueen Ilves/2:sen kanssa on toiminut saumattomasti.
Lähde: ilvesedustus.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”