Aikakauden päätös: Bayern-pomo ilmoittaa tänään erostaan – teki saman tien seuralle lupauksen
Kuva: Getty Images
Jos Bayern München johonkuhun henkilöityy, niin Uli Hoeneßiin. 67-vuotias Hoeneß on tehnyt Bayernin taustalla töitä jo yli 40 vuoden ajan. Ennen kuin Hoeneß aloitti seuran taustahommissa vuonna 1979, oli hän pelannut Bayernissa reilun kahdeksan kauden ajan, voittaen kolmesti Bundesliigan ja kolmesti Euroopan Cupin. Polvivamma päätti kuitenkin uran ennenaikaisesti ja oli aika siirtyä toimiston puolelle.
Nyt Hoeneßin 49 vuotta jatkunut aikakausi Bayern Münchenissä on kuitenkin tulossa päätökseensä. 67-vuotiaan seurapresidentin odotetaan jättävän tänään torstaina eroanomuksensa Bayernin johtokunnan kokouksessa. Eron on määrä astua voimaan marraskuun viimeisenä päivänä.
Hoeneßin lähtöön on Bayernissa alettu pikkuhiljaa valmistautua, mutta jokseenkin yllättävä se silti on. Olihan hänen tuorein, viime vuonna saamansa mandaatti voimassa vuoden 2022 loppuun saakka.
Saksalaisten mediatietojen mukaan päätöksen taustalla saattavat olla erimielisyydet ja hankaukset seuran johtokunnan puheenjohtajan Karl-Heinz Rummeniggen kanssa. Hoeneß ja Rummenigge ovat olleet eri mieltä etenkin valmentaja Niko Kovacin asemasta. Nämä kiistat ja Hoeneßin lähtöpäätöksen on vahvistanut johtokunnan jäsen Edmund Stoiber.
Keskiviikkona Münchenissä juhlittiin, sillä Bayern Münchenin edustajia vieraili Baijerin osavaltion hallinnon tiloissa Baijerin pääministerin Markus Söderin kutsumana. Hoeneß sai nauttia fanikuoron hoilaamasta ”Uli Hoeneß, sinä olet paras mies” -veisuusta ja hehkui muutenkin onneaan.
– Minusta on suunnaton kunnia, että Baijerin pääministeri on todennut: ”Kun FC Bayernilla menee hyvin, menee Baijerillakin hyvin”, Hoeneß totesi puheessaan.
Kokonaan ei Hoeneß malta Bayernista luopua, vaan hän haluaa edelleen jatkaa johtokunnan jäsenenä. Samalla seurapomo teki Bayernille lupauksen.
[readmore from=Hoeness-Uli]
– Se, autanko Bayernia, ei riipu asemastani mitenkään. Olen aina sanonut, että jos vain voin tehdä jotain seuran hyväksi, olen käytettävissä – se ei riipu toimestani mitenkään, Hoeneß julisti.
Hoeneßin paikan perii näillä näkymin 65-vuotias entinen Adidas-johtaja Herbert Hainer, joka on toistaiseksi tyytynyt näkymättömämpään rooliin Bayernin taustalla.
Juhlallisuuksissa myös paikalla ollut Bayernin kapteeni Manuel Neuer oli myös vakuuttunut siitä, että Hoeneß on jatkossakin näkyvästi mukana.
– Hän ei hellitä ja pysyy aina lähellä FC Bayernia. Hoeneß tulee aina tukemaan ja auttamaan meitä. Seuran elämää ilman Uli Hoeneßiä ei tule ikinä olemaan, Neuer pamauttaa.
Lähde: Die Rheinpfalz
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Fanit protestoivat – kohussa ryvettynyt tähti päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Fanit protestoivat – kohussa ryvettynyt tähti päätyi rajuun ratkaisuun