Cristiano Ronaldo vertasi itseään ja Lionel Messiä – nosti esiin yhden asian
Kuva: Getty Images
Juventuksen Cristiano Ronaldoa ja Barcelonan Lionel Messiä tullaan luultavasti vertailemaan toisiinsa vielä pitkään sen jälkeen, kun kummatkin ovat jo uransa lopettaneet.
Kumpikin on palkittu maailman parhaan jalkapalloilijan palkinnolla, Kultaisella pallolla, viidesti ja molemmat ovat voittaneet joukkuetasolla lähes kaiken mahdollisen.
Portugalilaistähti Ronaldo, 34, näkee kuitenkin hänen ja Argentiinan maajoukkuekippari Messin, 32, välillä ainakin yhden eron: hän on pelannut urallaan eri seuroissa, Messi taas on vuodesta 2001 lähtien kantanut vain ja ainoastaan Barcelonan värejä.
Esimerkiksi Mestarien liigan Ronaldo on voittanut kerran Manchester Unitedissa ja neljästi Real Madridissa. Messi on juhlinut kilpailun voittoa neljästi Barcelonan kanssa.
– Ero minun ja Messin välillä on se, että olen pelannut monissa seuroissa ja voittanut Mestarien liigan eri seuroissa, kommentoi Ronaldo DAZN:lle.
– Messi on loistava pelaaja, jota ei tulla muistamaan pelkästään Kultaisista palloistaan, vaan myös siitä, että hän kehittyi vuosi vuodelta, kuten minäkin.
– Herään joka aamu, ja minulla on tämä idea päässäni, että harjoittelen saavuttaakseni vielä jotain enemmän, en vain sen takia, että tekisin rahaa.
– Luojan kiitos, minulta ei puutu rahaa, joten se mitä minä haluan, on ansaita paikkani jalkapallon historiassa.
LUE MYÖS:
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”