FC Inter hyvällä asialla – päätukijan logo ensimmäisen kerran poissa pelipaidoista
Kuva: Juha Tamminen
FC Interin pelipaitojen rintamuksessa on totuttu näkemään tuttu seuran päätukijan Alfons Håkansin nimi. Perjantaisessa veikkausliigaottelussa HIFK:ta vastaan Håkans-teksti on kuitenkin korvattu hyljelogolla, sillä Inter on kantamassa paitavalinnallaan omaa yhteiskuntavastuutaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta Interin historiassa, kun päätukija Håkansin logo ei ole paidassa esillä.
Ainutkertaisissa peliasuissa paidan keskiössä on 50. juhlavuottaan viettävän Pidä Saaristo Siistinä -yhdistyksen logo. PSS ry:n toiminta on ottelutapahtumassa muutoinkin esillä.
Alfons Håkansin toimialaa on hinaaja- jäänmurtotoiminta, joten yhteistyö vesistöihin keskittyvään ympäristöjärjestöön syntyy luontevasti. Järjestöstä kuitenkin muistutetaan, että jäljet johtavat maalla tapahtuvaan roskaamiseen.
– On arvioitu, että jopa 80 prosenttia merten roskasta on maalta peräisin. Esimerkiksi kaupunkien läpi kulkevat joet ovat merkittävä roskien reitti meriin. Haluammekin korostaa, että maalla tehtävillä valinnoilla on merkitystä merten roskaantumisen torjunnassa, Pidä Saaristo Siistinä ry:n pääsihteeri Aija Kaski muistuttaa.
Poikkeukselliset pelipaidat huutokaupataan Veritas Stadionin pubissa ennen 26.8. pelattavaa Inter-KPV -ottelua.
Suuren kiinnostuksen vuoksi perjantaiset pelipaidat huutokaupataan PSS ry:n vuosijuhlan sijaan Veritas Stadionin pubissa ennen Inter-KPV -ottelua ma 26.8. klo 17.45 alkaen. Paitoja voi huutaa ennakkoon myös PSS ry:n Facebookissa. Lisätiedot huutokaupasta myöhemmin. #fcinterturku
Perjantaina pelattavassa Inter-@HIFKedustus -ottelussa juhlitaan 50-vuotisjuhlavuottaan viettävää Pidä Saaristo Siistinä ry:tä. Osana juhlapeliä Inter astelee kentälle uniikeissa pelipaidoissa, joita koristaa PSS:n logo.
Lue lisää
fcinter.fi/pida-saaristo-…
#fcinterturku
Lue lisää
fcinter.fi/pida-saaristo-…
#fcinterturku
Hienoa esimerkkiä perjantaisen ottelun vastustajalta! Kom ihåg vänner - håll skärgården siisti!
Perjantaina pelattavassa Inter-@HIFKedustus -ottelussa juhlitaan 50-vuotisjuhlavuottaan viettävää Pidä Saaristo Siistinä ry:tä. Osana juhlapeliä Inter astelee kentälle uniikeissa pelipaidoissa, joita koristaa PSS:n logo.
Lue lisää
fcinter.fi/pida-saaristo-…
#fcinterturku
Lue lisää
fcinter.fi/pida-saaristo-…
#fcinterturku
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Englannin ja Saksan seurat panivat show’n pystyyn – näin europelien puolivälierät päättyivät torstaina
- AC Oululle surkeita uutisia
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
