Romelu Lukaku on vastannut Gary Nevilleltä saamaansa kritiikkiin. Manchester United -legenda arvosteli tähtihyökkääjää Twitterissä epäammattimaisuudesta ja ylipainosta.

Lukaku jätti siirtoikkunassa Unitedin ja siirtyi Serie A -seura Internazionaleen. Belgian maajoukkuemies onnistui heti avausmaalissa ensimmäisen kierroksen Lecce-ottelussa.

– Älä kyseenalaista ammattiasennettani. Elän pelistä. Olen kotona kaiken aikaa. Yritän tehdä kaikkeni kehittyäkseni, Lukaku kuittasi takaisin BBC:n haastattelussa.

– Hän (Neville) voi puhua kunnostani, mutta hänen ei pitäisi sanoa mitään minun asenteesta ammattiani kohtaan, ettenkö tekisi tarpeeksi töitä. Siitä hänellä ei ole varaa sanoa mitään.

– Me olemme aikuisia. Hän on asiantuntija. Hänelle maksetaan, että hän sanoisi tuollaisia asioita. Minulle maksetaan jalkapallon pelaamisesta.

Lukaku pelasi Unitedissa kahden kauden ajan siirryttyään seuraan kesällä 2017 Evertonista. Hyökkääjä teki viime kaudella kaikki kilpailut huomioiden vain 15 maalia.