Mestarivalmentaja nostaa kaksi muuta suomalaista, jotka voisivat pärjätä Teemu Pukin tavoin Valioliigassa
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamnin peräsimessä Suomen Cupin mestaruutta juhlinut Pekka Lyyski aikoo seurata perjantaina alkavaa Valioliigaa silmä kovana. Hän tunnustautuu sarjan faniksi.
– Se on yksi päätehtäväni, Lyyski naurahtaa.
– Mielestäni kiinnostavin sarja. Lisäksi seuraan Veikkausliigaa ja Allsvenskania. Sitten muita
sarjoja, jos jää aikaa, valmentajalegenda kertoo SuomiFutis-sivustolle.
Suomalaisnäkökulmasta tämän kauden Valioliigaan tuo oivan lisämausteen Norwich-hyökkääjä Teemu Pukki. Kansa haluaa nähdä, pärjääkö Huuhkajien ykköstykki maailman kenties kovimmassa sarjassa. Lyyski uskoo Pukin onnistumiseen.
– Hänellä on kaikki edellytykset. Hyvässä kunnossa, oikeassa iässä ja tottunut jo pieneen
glamouriin omassa joukkueessaan. Onhan Valioliiga kova paikka, mutta uskon, että hän on valmis henkisesti ja fyysisesti. Hän on näyttänyt sen myös maajoukkueessa. Toivottavasti
kaverit saa luotua paikkoja hänelle.
Lyyskin mukaan Pukille on turha asettaa mitään tiettyä maalitavoitetta.
– Kun pisteitä haetaan, on aivan sama, miten joukkue voittaa tai hakee tasureita sieltä täältä. Näen kokonaishomman niin, että Pukin ei tarvitse voittaa edes joukkueen sisäistä maalipörssiä. Säilyminen on sarjassa on tärkeintä.
Maarianhaminassa asuva Lyyski antaa kuitenkin varovaisen arvion, kuinka monta maalia
kotkalaishyökkääjä voi kaiken onnistuessa tehdä.
– 10+
– On se sen verran kova sarja, että ei sen vertaa kuin Mestaruussarjassa. Aika näyttää.
– Toivottavasti on hankkinut sellaisen roolin että saa peliminuutteja. Jos joutuu esim viiden pelin jälkeen penkille, itseluottamus saattaa mennä. Joka ammatissa se itseluottamus on todella tärkeä asia.
Pukki ei ole konkariluotsin mielestä ainoa suomalainen, joka pärjäisi Valioliigassa.
– Jos aloittaa siitä, kuka seisoo Suomella tolppien välissä (Lukas Hradecky). Paulus Arajuuri on tehnyt myös hienon uran. Otin hänet HJK:n penkiltä aikoinaan Maarianhaminaan. Hän voisi tökkiä topparina aika hyvinkin. Arajuuri ei ole epäonnistunut missään. Ei Tanskassa, Puolassa, Ruotsissa tai maajoukkueessa.
Arajuuren sopimus on katkolla muutaman kuukauden kuluttua Brøndbyssä.
– Jättää varmaan ovet auki isommille seuroille ja katsoo sen tilanteen, Lyyski arvioi.
Valioliigakauden avajaisia PukkiPartya vietetään perjantaina 9.8. klo 20.00 alkaen Casino
Helsingin Fennia Salongissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy K18, lavalla mm. Markku Kanerva, Jussi Jääskeläinen ja Keith Armstrong. Ilta huipentuu Liverpool-Norwich-otteluun, jonka ennakkostudio alkaa klo 21.
Valioliigakausi 2019-20 näkyy tuttuun tapaan Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin