Ryöstö, rattijuopumus ja rutikuiva jakso kentällä – seura vapautti hyökkääjän kolme vuotta ajoissa
Kuva: Getty Images
Muutamia vuosia sitten todella kovassa huudossa ollut hyökkääjä Saido Berahino on tätä nykyä vailla seuraa. Englannin Mestaruussarjan Stoke City ilmoitti keskiviikkona hyvin lyhyesti, että 26-vuotias on vapautettu sopimuksestaan.
Tammikuussa 2017 lähes 14 miljoonan euron kaupassa West Bromwichista siirtynyt kärkimies edusti Pottersia viimeksi helmikuussa. Hänen viisivuotisesta sopimuksestaan oli jäljellä vielä kolme vuotta. Berahino ehti pelata Stokessa 56 ottelua, joissa onnistui maalinteossa vain viidesti.
Englantia nuorisomaajoukkuetasoilla edustanut, A-maajoukkueekseen Burundin valinnut pelaaja on ollut ongelmissa jo pitkään. Helmikuussa hänen autonsa pysäytettiin Lontoossa, ja Berahinon veressä todettiin olleen yli kolme kertaa sallitun määrän verran alkoholia.
Rattijuopumuspidätys tapahtui vain hetkeä sen jälkeen, kun pelaaja oli ryöstetty. Tämän ei kuitenkaan katsottu olleen hengenvaarassa. Berahinon tyttöystävä oli toiminut auton kuljettajana ennen ryöstöä, ja oikeus katsoi, että näin olisi pitänyt olla myös sen jälkeen. Berahino oltiin todettu syylliseksi päihtyneenä ajamiseen myös vuonna 2015.
Nyt vaille seuraa jäänyt hyökkääjä on pelannut Englannissa yhteensä 249 ammattilaisottelua, ja tehnyt niissä 72 maalia.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uskomaton tilasto – tämä kuvastaa Espanjan ylivoimaa
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- Huomasitko? Lionel Messi yritti saada Espanjan pelaajalle punaisen kortin – ”Surullista”
- ”Älyttömän tyhmää” – Erkka V. Lehtolalta kovaa kritiikkiä Argentiinan kuumakalleille
- Tunteet kuumenivat: Leandro Paredes hyökkäsi espanjalaispelaajan kimppuun
- Tässä MM-kisojen tähdistökentällinen
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Argentiinan valmentaja poistui lehdistötilaisuudesta kyyneleet silmissä: ”Olen hyvin pahoillani”
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta
- LIVESEURANTA: Espanja voittaa maailmanmestaruuden jälleen – Ferran Torres on koko Espanjan sankari!
- KuPS on nyt yksin liigakärjessä – Inter menetti pisteitä