Suomi-peliin alle viikko: Kaksi nuorta debytanttia Kreikan ryhmään – kaksien arvokisojen konkari sai tehdä tilaa
Kuva: Getty Images
Huuhkajat palaa tositoimiin ensi viikon torstaina, kun se saa tärkeässä EM-karsintaottelussa Tampereen Ratinaan vieraakseen Kreikan. Joukkueiden välillä on tällä hetkellä eroa viisi pistettä Suomen hyväksi, joten jos on ottelu tärkeä Suomellekin, on se sitä ennen kaikkea Kreikalle.
Kreikka lähtee otteluun uuden valmentajansa, hollantilaisen John van’t Schipin johdolla. Uusi luotsi voi aiheuttaa Markku Kanervalle taktisia haasteita, sillä valmentajina miehet eivät ole toisiaan aiemmin kohdanneet. Kanervan ja Van’t Schipin tiet ristesivät tosin kahdesti kentän puolella, kun he pelasivat vastakkain Suomen ja Hollannin A-maajoukkueissa marraskuussa 1989 ja huhtikuussa 1991.
55-vuotias Van’t Schip aloitti työt Kreikan päävalmentajana heinäkuussa, ja torstaina hän nimesi ensimmäisen A-maajoukkueensa. Listalle mahtui myös yllätyksiä.
Kaikkein suurin yllätys on se, että PSV Eindhovenin Kostas Mitroglou ei ole ryhmässä mukana. Vuoden 2012 EM-kisoissa ja kaksi vuotta myöhemmin MM-kisoissa pelannut Mitroglou on 17 maalillaan Kreikan nykymaajoukkueringin paras maalintekijä, mutta tuore hollantilaisvalmentaja ei nyt 31-vuotiasta ”Mitroa” mukaan kutsunut.
Mitrogloun viime kausi Galatasarayssa oli vaikea – loukkaantumisten vuoksi – ja hän siirtyi vasta äskettäin PSV Eindhoveniin. Maajoukkueesta ulos pullahtamiseen konkari vastasi kuitenkin heti torstai-iltana tekemällä maalin Eurooppa-liigan karsinnoissa Apollon Limassolin verkkoon.
Mitrogloun sijaan Van’t Schip kutsui mukaan kaksi Willem II:n nuorta tulokasta, 21-vuotiaan Marios Vrousain ja 20-vuotiaan Vangelis Pavlidisin. Kumpikaan ei ole vielä A-maajoukkudebyyttiään tehnyt. Willem II johtaa neljän kierroksen jälkeen yllättäen Eredivisietä, ja tässä nuorella kreikkalaiskaksikolla on ollut osansa. Pavlidis on tehnyt kolmessa ottelussa neljä maalia, ja keskikentän keskustassa peliä tekevä Vrousai yhden.
Kreikan ryhmästä on sivussa myös Olympiakosin keskikenttäpelaaja Kostas Fortounis, jonka polven ristisiteet vaurioituvat heinäkuussa. Fortounisin osalta EM-karsinnat ohi, ja hän palaa kentille vasta ensi vuoden puolelta.
Kreikka kohtaa syyskuun karsintapeleissä Suomen lisäksi kotikentällään Liechtensteinin. Ottelu Suomi-Kreikka alkaa torstaina 5.9. kello 21.45, ja sitä voi seurata Viasatin kanavilla, Viaplayssa ja ilmaiseksi Viafreeltä.
Kreikan joukkue Suomea vastaan:
Maalivahdit: Odisseas Vlachodimos (Benfica), Vasilis Barkas (AEK), Alexandros Paschalakis (PAOK) Puolustajat: Vasilis Torosidis (Olympiacos), Michalis Bakakis (AEK), Konstantinos Tsimikas (Olympiacos), Konstantinos Stafylidis (Hoffenheim), Sokratis Papastathopoulos (Arsenal), Dimitris Siovas (Leganés), Kostas Manolas (Napoli) Keskikenttäpelaajat: Manolis Siopis (Alanyaspor), Andreas Bouchalakis (Olympiacos), Dimitris Kourbelis (Panathinaikos), Carlos Zeca (FC Kööpenhamina), Andreas Samaris (Benfica), Giorgos Masouras (Olympiacos), Dimitris Pelkas (PAOK), Petros Mantalos (AEK), Dimitris Kolovos (Panathinaikos), Giannis Fetfatzidis (Aris) Hyökkääjät: Marios Vrousai (Willem II), Efthymis Koulouris (Toulouse), Vangelis Pavlidis (Willem II) Lähde: AgonaSPORTLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katso video: Etelä-Afrikan studiossa oltiin täysin sokissa avausottelun jälkeen
- Suomalaiset raivoavat MTV:lle – aivan liikaa mainoksia MM-kisojen aikana
- Tragedia: MM-kisat alkoivat surulla, kun saksalaisfani menehtyi ennen ottelua
- Näkökulma: Carlo Ancelottin nerokkuus voi tuoda Brasilialle 6. MM-pokaalin
- MM-kisojen toisessa ottelussa toinen puoliaika tarjosi viihdettä
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Kylian Mbappé: ”Tulimme tänne tekemään historiaa”
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- FIFA:lta raju viime hetken päätös: MM-kisajoukkueen pelipaita hylättiin kielletyn yksityiskohdan takia
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä