Veikkausliigan kesän siirtoikkuna aukesi 9. heinäkuuta ja sulkeutui viime perjantaina. Kenties sarjajärjestelmämuutoksesta ja huipputasaisesta mestaruustaistelustakin johtuen Veikkausliiga-seurojen välillä nähtiin harvinaislaatuista kilpavarustelua. Monien mielestä tänä kesänä nähtiin suomalaisittain jopa ”kaikkien aikojen siirtohulinat”, kun sarjan kärkiseurat nokittelivat toinen toisiaan kovemmilla nimillä.

Vielä perjantain jälkeenkin seurat ovat tiedottaneet uusista pelaajista. Tämä on mahdollista, mikäli vain paperiasiat on toimitettu Palloliitolle ajoissa. Edelleen on mahdollista, että esimerkiksi RoPS tiedottaa huhutusta Gbolahan Salamin liittymisestä seuran vahvuuteen.

VPS:n riveihin on puolestaan Vasabladetin tietojen mukaan saapumassa Jamaikan maajoukkuepelaaja Ricardo Morris. Morris on pelannut samassa seurassa Portmoressa, josta Vaasaan saapui aikanaan myös VPS-ikoni Steven Morrissey. Alla listaamme kuitenkin vain jo vahvistettuja pelaajasiirtoja.

Kaikkein ahkerimmin siirtomarkkinoilla on huseerannut HIFK, jonka ovet ovat käyneet vilkkaasti molempiin suuntiin. Toista ääripäätä edustaa nimikaima IFK Mariehamn, joka ei hankkinut kesällä yhtään pelaajaa eikä myöskään luopunut kenestäkään. Erityisen tosissaan mestaruustaistoon lähtevän kauden aikana alisuorittanut HJK sekä vuosien jälkeen kärkikahinoihin palannut Inter.

HJK

HJK vaihtoi valmentajaa veikkausliigaseuroista ensimmäisenä. Mika Lehkosuon johdolla kausi meni pahasti alakanttiin, mutta Toni Koskela on saanut Klubin pelin hiljalleen uomiinsa.

Myös pelaajamarkkinoilla on ollut liikehdintää. Flopannut nimihankinta Elderson sai lähteä, ja maajoukkuelaituri Lassi Lappalainen aloitti ulkomaiden valloituksensa MLS:stä. Petteri Forsell oli koko siirtoikkunan kovin värväys ja paikkaa Lappalaisen jättämän tehovajeen. Tim Väyrynen hakee Klubista uutta alkua ja on jo saanut maalihanansa auki. Myös William Parra on ollut hyvä löytö keskikentälle.

Saapuneet:

Tim Väyrynen (Roda JC, Hollanti)
Victos Luiz (Cruzeiro, Brasilia, laina)
Samuel Anini jr. (PKKU)
William Parra (Independiente Medellin, Kolumbia)
Erfan Zeneli (ilman seuraa)
Petteri Forsell (Miedz Legnica, laina)
Sekou Camara (Besëlidhje Lezhë, laina)

Lähteneet:

Lassi Lappalainen (Bologna FC, Italia, laina -> Montreal Impact/Kanada)
Valtteri Vesiaho (TPS)
Elderson (ilman seuraa)
Kevin Kouassivi-Benissan (RoPS, laina)
Otto Ollikainen (TPS, laina)

Tim Väyrynen on päässyt HJK:ssa nopeasti maalien makuun. Kuva: Juha Tamminen

RoPS

RoPS:n kausi on ollut vaikea muun muassa lukuisista loukkaantumisista johtuen – unohtamatta sitäkään, kuinka talvella seuraan yritetyt ghanalaispelaajat jäivät kokonaan saapumatta viisumivaikeuksien vuoksi. Nyt napapiirillä jännätään Gbolaham Salamin tilannetta. Joka tapauksessa HJK-laina Kevin Kouassivi-Benissan ja Ilveksestä saapunut Santeri Haarala tuovat ryhmään kaivattua leveyttä.

Saapuneet:

Jagoba Beobide (Burgos FC, Espanja)
Santeri Haarala (Ilves)
Kevin Kouassivi-Benissan (HJK, laina)

Lähteneet:

Damjan Shishkovski (Rabotnicki, Makedonia)

KuPS

KuPS koki kovan menetyksen, kun maajoukkuehyökkääjä Rasmus Karjalaisen siirtyi Hollannin pääsarjaan Eredivisieen. ”Rassen” lähtöön reagoitiin kiinnittämällä Veikkausliigassa jo entuudestaan tuttu Tuco. Kamerunilainen teki kaudella 2017 Ilveksessä peräti 15 maalia, mutta KuPS:ssa startti on ollut vaisu. KuPS ei siirtoikkunassa ainakaan vahvistunut.

Saapuneet:

Ariel Ngueukam (Hapoel Ra’anana, Israel)

Lähteneet:

Cem Felek (FC Aris Limassol, laina)
Rasmus Karjalainen (Fortuna Sittard, Hollanti)

FC Honka

Saapuneet:

Honka teki kaikki siirtonsa vasta siirtoikkunan viimeisenä päivänä, ja niitä putoilikin sitten koko joukko. Luis Silva ja Abel Suárez eivät vastanneet odotuksia, mutta korvaajat olivatkin sitten parasta A-ryhmää. Vaikka Macoumba Kandjilla on ikää jo 34 vuotta, pelasi hän viime vuonna Veikkausliigassa 16 maalin kauden. Kandji on kärsinyt loukkaantumisista eikä pelivire ole välttämättä heti paras mahdollinen, mutta sopimus kattaa myös ensi kauden.

Keskikenttäpelaaja Erik Bakkerilla on puolestaan Hollannin pääsarjasta kokemusta viiden kauden ajalta, viime kausi mukaan luettuna.

Erik Bakker (De Graafschap, Hollanti)
Macoumba Kandji (Sanat Naft, Iran)
Nasiru Banahene (MTK Budapest, laina)
Elmo Heinonen (SalPa)

Lähteneet:

Abel Suárez (CF Badalona, Espanja)
Luis Silva (Seattle Sounders, USA)
Saku Heiskanen (Hoffenheim U19, paluu lainalta)

Macoumba Kandji oli viime kaudella Veikkausliigan tehokkaimpia pelaajia. Kuva: Juha Tamminen

Ilves

Veikkausliigaa johtava Ilveskin innostui tekemään yhden supervärväyksen, kun se kiinnitti Hollannista saapuvan maajoukkuepuolustajan Janne Sakselan. Saksela syöttikin maalin heti debyyttissään, mutta sitten synkkeni. Saksela koki jo toisessa ottelussaan uransa neljännen polvivamman, ja joutuu leikkauspöydälle. Muut siirrot olivat pääasiassa kokoonpanon trimmausta. Portugalista löytyi kamerunilaistargetti Jacques Haman.

Saapuneet:

Janne Saksela (Sparta Rotterdam, Hollanti)
Eero Tamminen (FC Inter)
Jacques Haman (Varzim, Portugali)

Lähteneet:

Jusif Ali (ilman seuraa)
Samuel Afum (ilman seuraa)
Santeri Haarala (RoPS)
Jesse Huhtala (PEPO, laina)
Roope Huhtala (TPV, laina)

VPS

Edelleen voitoitta taivaltaan jatkava sarjajumbo VPS toimii hyvin rajallisella budjetilla. Kesähankinnat hakevat luultavasti paikkaansa edustusjoukkueen ja reservijoukkueen välimaastosta.

Saapuneet:

Valerii Voskonian (MFK Mykolaiv, Ukraina)
Chinonso Edeh (Lamray United FC, Nigeria, laina)

FC Inter

Interin kohdalla kaikkein tärkein uutinen on, että kolmesti kuukauden pelaajaksi valittu Filip Valencic on edelleen joukkueessa. Edukseen esiintynyt Luciano Balbi lähti puolen kauden sopimuksensa umpeuduttua Kreikkaan, ja tilalle värvättiin Espanjan divarista englantilais-wingback Connor Ruane, jonka tausta on mielenkiintoinen.

Todellinen megahankinta – ja Interin vastaus kilpavarusteluun – oli kuitenkin Ghanan vuoden 2010 MM-kisapelaaja Anthony Annan, joka on edustanut aiemmin mm. Schalkea. Eniten pelejä Annanilla on kuitenkin HJK:ssa, joten Inter näpäytti jälleen Klubia hankkimalla valmentaja José Riveiron entisen suojatin HJK-ajoilta.

Saapuneet:

Anthony Annan (Beitar Jerusalem, Israel)
Connor Ruane (FC Jumilla, Espanja)
Matias Lahti (EIF, paluu lainalta)

Lähteneet:

Eero Tamminen (Ilves)
Benjamin Källman (Viking FK, Norja, laina)
Joona Järvistö (KaaPo, laina)
Luciano Balbi (Panetolikos, Kreikka)

Anthony Annan valittiin kaudella 2017 Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi. Kuva: Juha Tamminen

FC Lahti

Edelleen paikasta ylempään loppusarjaan taisteleva FC Lahti teki siirtoikkunassa yhden merkittävän kiinnityksen hankkiessaan Viron A-maajoukkuepaidassa nähdyn Brent Lepistun keskikentälleen. Kesäkuussa Kakkosessa neljän ottelun pelikiellon vastustajan potkaisemisesta saanut Altin Zeqiri on nimi tulevaisuutta varten.

Saapuneet:

Altin Zeqiri (FC Espoo)
Joona Tiainen (FC Espoo, paluu lainalta)
Brent Lepistu (Kristiansund BK, Norja)

Lähteneet:

Tim Martinen (AC Kajaani, laina)

SJK

Seinäjoelta poistuivat heinäkuun aikana nuoret lainapelaajat Sergei Eremenko ja Serge Atakayi. Zakaria Beglarishvililtä odotetaan melko paljon.

Saapuneet:

Samba Benga (EIF)
Zakaria Beglarishvili (FC Flora, Viro)

Lähteneet:

Sergei Eremenko (FK Spartaks Jūrmala, Latvia, laina purettiin)
Serge Atakayi (Rangers II, Skotlanti, paluu lainalta)

IFK Mariehamn

IFK Mariehamn oli sarjan ainoa joukkue, joka ei tehnyt kesän siirtoikkunassa ainuttakaan pelaajasiirtoa.

HIFK

HIFK:ssa ovat ovet todella käyneet, sillä tulijoita on ollut peräti seitsemän. Tämänkaltaista pelaajarulettia kai vähän ounasteltiinkin seuran siirryttyä kiinalaisomistukseen? Etenkin jo toukokuussa värvätty Luis Henrique, Sakari Tukiainen ja Macario Hing-Glover ovat vaikuttaneet laadukkailta kiinnityksiltä.

Saapuneet:

Thais Damgaard (Vejle Boldklub, Tanska, laina)
Jabar Sharza (Fremad Amager, Tanska)
Martti Puolakainen (EsPa)
Macario Hing-Glover (FC Spartak Trnava, Slovakia)
Sakari Tukiainen (Thisted, Tanska)
Luís Henrique (Oeste, Brasilia)
Robert Kakeeto (Aalborg, Tanska, laina)

Lähteneet:

Nando Cozár (Angkor Tiger, Kambodzha)
Tino Palmasto (MYPA, laina)
Silver Grauberg (ilman seuraa)
Mauro Severino (TPV)
Tobias Vibe (Alta IF, Norja)
Foday Manneh (Vejle BK, Tanska, laina päättyi)

Tanskan kakkostasolla ahkerasti verkkoja heilutellut Sakari Tukiainen oli HIFK:lta erittäin kiinnostava hankinta. Kuva: Juha Tamminen

KPV

Sarjapaikastaan taistelevalla KPV:llä on ollut paljon loukkaantumishuolia. Siksi vanhalle tutulle Patrick Byskatallekin löytyi pelipaikka kesken kauden. Japanilainen Taiki Kagayama iski alkukaudella huimat tehot Ykkösessä ja sai nyt näyttöpaikan sarjatasoa ylempää. Albanian maajoukkueessa käväissyt Hysen Memolla on mielenkiintoinen seurattava.

Saapuneet:

Ishmael Yartey (Stade Nyonnais, Sveitsi)
Patrick Byskata (ilman seuraa)
Hysen Memolla (Salernitana, Italia)
Stefan Umjenovic (FAC, Itävalta)
Taiki Kagayama (MuSa)

Lähteneet:

Benno Hanslian (MP)
Maksim Gussev (MYPA)

Siirtojen lähteinä on käytetty Veikkausliigan kotisivuja ja Transfermarktia.