Veikkausliigan sarjakärki Ilves nousi lisäajalla tasoihin Tammelassa – kauden ensimmäinen kotitappio oli lähellä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaa johtava Ilves ja RoPS päätyivät 2-2 -tasapeliin sunnuntaina Tammelassa.
RoPS johti ottelua jo kahdella maalilla, ja kaikki näytti siltä, että Ilves häviäisi ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella Tammelassa.
Lucas Lingman vei RoPS:n johtoon Tammelassa ensimmäisen jakson lopussa. Lingman sai pallon itselleen boksin rajalla ja iski ottelun avausmaalin komealla sijoituslaukauksella.
RoPS meni jo kahden maalin etumatkalle toisen jakson alussa. Lingman syötti maalin edustalla odottaneelle Matias Tammiselle, ja 17-vuotias kärki teki uransa ensimmäisen veikkausliigamaalin yllätettyään Ilves-vahti Mika Hilanderin.
Ilves aloitti takaa-ajonsa hetkeä myöhemmin. Veikkausliigan maalipörssissä kolmantena oleva Lauri Ala-Myllymäki toi isännät maalin päähän komealla kääntölaukauksella. Maalin syöttänyt Janne Saksela teki ottelussa Ilves-debyyttinsä. Saksela ehti olla kentällä vain muutaman minuutin ennen maalisyöttöään. Osuma oli Ala-Myllymäen sarjakauden kymmenes.
Ilvekselle tuomittiin varttia myöhemmin rangaistuspotku. Ala-Myllymäki asteli pallon taakse, mutta RoPS:n kokenut espanjalaisvahti Antonio Reguero torjui Ala-Myllymäen laukauksen alakulmasta.
RoPS oli kiinni voitossa aina loppuhetkille saakka. Sarjakärki Ilves ei kuitenkaan suostunut häviämään Tammelassa. Baba Mensah nosti Ilveksen tasoihin maalin edustalta juuri ennen kuin lisäaika alkoi.
Sunnuntain alkuillan muissa otteluissa KuPS ja HIFK päätyivät maalittomaan tasapeliin Kuopiossa maalein 1-1. Sen sijaan Lahdessa FC Lahti nappasi kauden kolmannen kotivoittonsa kaadettuaan KPV:n luvuin 1-0. Isäntien voittomaalista vastasi Jerónimo Amione vartti ennen päätösvihellystä.
FC Interin ja IFK Mariehamnin välinen ottelu on toisen jakson alussa tilanteessa 0-0. FC Interillä on mahdollisuus nousta tasapisteisiin sarjakärki Ilveksen kanssa, jos turkulaiset voittavat ottelun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista