VPS värväsi uuden maalivahdin – ”En oikein osaa kuvailla pelityyliäni”

Veikkausliigan peränpitäjä Vaasan Palloseura tiedotti torstaina uudesta pelajaasopimuksesta. 25-vuotias maalivahti Valeri Voskonian solmi Vepsun kanssa loppukauden kattavan kontrahdin ja on käytettävissä jo sunnuntaisessa vierasottelussa RoPS:ia vastaan.
Ukrainassa syntynyt Voskonian on pelannut aiemmin Ukrainassa kotikaupunkinsa joukkueessa MFK Mykolajivissa, sekä Armenian suurseurassa Pyunik Jerevanissa, jonne hän siirtyi vuonna 2016. Vuonna 2018 hän pääsi myös Armenian A-maajoukkueen matkaan, mutta debyyttiä ei vielä nähty, vaan Voskonian seurasi Malta-ottelun vaihtopenkiltä.
Voskonian palasi vuonna 2018 Jerevanista takaisin Mykolajiviin, ja on ollut viime kesästä lähtien ilman seuraa. 189-senttinen torjuja harjoittelu VPS:n kanssa ensimmäisen kerran tiistaina.
– En oikein osaa kuvailla pelityyliäni, mutta ihmiset näkevät sen sitten peleissä. Teen aina parhaani ja kaiken, mitä valmentaja pyytää. Kaikkein tärkeintä on, että VPS säilyy Veikkausliigassa. Jos joukkue menestyy, minäkin menestyn, Voskonian kommentoi sopimustaan.
Vepsun maalivahtiosastolla saksalais-puolalainen Martin Kompalla on pelannut toistaiseksi kaikki kauden 18 sarjaottelua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan