FL: Näin Real Madrid hankki huippulupauksen – pelaajan isälle järjetön sopimus käteen

Norjalainen Martin Ødegaard, 20, oli alkuvuodesta 2015 maailman puhutuin nuori jalkapalloilija, kun hän siirtyi kotimaansa pääsarjaseurasta Strømsgodsetista espanjalaisjätti Real Madridin organisaatioon.
Ødegaard oli siirtyessään vasta 16-vuotias, mutta hän oli ehtinyt jo debytoida Norjan pääsarjassa ja A-maajoukkueessa. Hän kävi näytillä muutamassakin suurseurassa ennen kuin valitsi Madridin uudeksi osoitteekseen.
Norjalaislehti VG kertoo Football Leaksin tietojen pohjalta, että Real Madrid teki Ødegaardin isälle todella houkuttelevan tarjouksen siirron yhteydessä.
Lehden mukaan Ødegaardin isä, Hans Erik Ødegaard, sai reilun kolmen miljoonan euron arvoisen valmentajasopimuksen Real Madridin alle 11-vuotiaiden joukkueeseen. Hän sai vuodessa 100 000 euroa, vaikka muiden vastaavassa ikäluokassa valmentavien vuosipalkka oli 12 000 euroa. Lisäksi hänelle maksettiin kolmen miljoonan euron bonus.
Hans Erik Ødegaard oli aiemmin toiminut apuvalmentajana Norjassa Mjøndalenin joukkueessa, joka pelasi silloin maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Transfermarktin mukaan hän palasi Mjøndaleniin viime vuonna juniorivalmentajan rooliin. Tänä vuonna hän on valmentanut poikansa entisen seuran Strømsgodsetin junioreita.
Martin Ødegaard on toistaiseksi esiintynyt Real Madridin edustusjoukkueessa kaksi kertaa. Hän vietti kaksi edellistä kautta lainalla Hollannissa Heerenveenissä ja Vitessessä. Täksi kaudeksi Ødegaard lainattiin Real Sociedadiin, jossa hänet valittiin joukkueen elokuun parhaaksi pelaajaksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan