Huuhkajien laituri Lassi Lappalainen siirtyi kesken kauden HJK:sta Serie A:n Bologna FC:n riveihin. Italialaisseura passitti nuorukaisen kasvamaan kuitenkin korkoa MLS-seura Montreal Impactin paitaan. Alku on ollut lupaava, sillä Lappalainen on pyssyttänyt seitsemässä ottelussa neljä maalia.

Hänellä on ollut omien pelien lisäksi seurata myös HJK:n otteita Veikkausliigassa.

– Olen katsellut muutamia pelejä.

– Ei siinä suurempaa muutosta ole tullut. Kyllä voisi paremminkin pelata. Joissain peleissä HJK on hyvin hallinnut, mutta ei ole saanut paikoista sisään. Vähän sama kuin silloin minun aikanani. Pelejä hallitaan, mutta ei saada sisään. Sitten tulee tasuri tai häviö, Lappalainen toteaa SuomiFutis-sivustolle.

Hänen mielestään HJK:n peli ei ole kuitenkaan vielä täysin pelattu kauden 2019 tarinassa.

– Jos he voittavat vikat viisi peliä, niin ehkä se mestaruus saattaa vielä tulla.

– Kyllä mä sanon, että he mitaleille vielä pääsevät ja toivon sitä.
Lappalaisen mukaan HJK on koko kauden syyllistynyt maalipaikkojen tuhlailuun.

– Suurimmaksi osaksi se oli tehottomuutta. Mulla ei ainakaan mennyt sisään. Ei ole tänä vuonna ollut sellaista viime kauden Klaussia.

Epa (Eetu Vertainen) on hyvä kaverini, mutta hän olisi voinut tehdä vähän enemmän maaleja. Nyt hän sai ekan, niin ehkä niitä alkaa tulemaan.

Vertainen tosiaan avasi maalitilinsä runkosarjan viimeisessä ottelussa Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Maali oli hallittu viimeistely oikeaan alakulmaan.

– Olen nähnyt samanalaisia viimeistelyjä treeneissä. Kyllä hän osaa viimeistellä, mutta peleissä oli vain se gorilla selässä, Lappalainen tietää.

Hän lähetti Vertaiselle maalin jälkeen viestin. Se kuului seuraavasti:

– Taitaa olla maailmanloppu tulossa, kun äijäkin painanut byyrin, Lappalainen kertoo naureskellen.

– Hän vastasi vain nauruhymiöillä. Kyllä me sen verran hyviä kavereita olemme.

HJK kohtaa Mestaruussarjan ensimmäisessä ottelussaan sunnuntaina vieraissa KuPS:n. Ottelu alkaa klo 18.30.