José Mourinho puhui medialle menneisyydestään, ennen kaikkea ajastaan Real Madridin valmentajana. Portugalilainen jakaa ansiota urastaan yllättävillekin tahoille.

– Minulla oli Madridissa kolme hyvää vuotta. Totta kai niihin liittyi myös vaikeuksia, mutta se on osa tätä kaikkea, Mourinho sanoi EFE:n mukaan.

– Se oli aikaa, jota Barcelona dominoi. Eikä ainoastaan kentällä, vaan myös yleisen mielipiteen osalta. Heidän pelaajillaan oli luovuutta ja suoranaista magiaa tekemisissään.

Pelaajat tekevät valmentajan.

– Olen aina sanonut, että olen paljosta velkaa pelaajille. Myös sellaisille, jotka eivät ole pelanneet joukkueissani, vaan aiheuttaneet niille vaikeuksia. Lionel Messi esimerkiksi ei ole koskaan pelannut alaisuudessani, mutta on tehnyt minusta paremman valmistautumisessa otteluihin, ja joukkueitteni organsoimisessa.