Markku Kanervan Suomelle tekemä muutos yllätti Italian päävalmentajan

Italian päävalmentaja Roberto Mancini myöntää yllättyneensä Suomen muuttuneesta muodostelmasta. Huuhkajat-luotsi Markku Kanerva siirtyi sunnuntain Italia-ottelussa kolmen topparin ja viiden puolustajan muodostelmaan.
Azzurrit voitti vieraskamppailun Ratinalla 2-1-lukemin.
Neljässä edellisessä voitokkaassa karsintapelissä Kanerva oli käyttänyt 4-4-2-muodostelmaa.
– Olimme yllättyneitä, että Suomi pelasi viiden miehen puolustuksella. He ovat yleensä pärjänneet hyvin 4-4-2-muodostelmalla ja he olivat olivat voittaneet neljä edellistä peliään sillä. Me pidimme suurimmaksi osaksi pallonhallinnan ja saimme paljon laukauksia, Mancini kommentoi lehdistötilaisuudessa.
Italia oli lähes koko pelin ajan hallitsevampi joukkue. Lukas Hradecky otti etenkin avausjaksolla Suomelle useamman tärkeän huipputorjunnan.
Mancinin mielestä voitto oli joukkueelle ainoa oikeutettu tulos.
– Meillä on oikea mentaliteetti, joka on hyökkäävä. Heidän maalivahdin täytyi tehdä viisi tai kuusi hyvää torjuntaa. Tasapeli ei olisi ollut reilu tulos.
Italia johtaa J-lohkoa ilman pistemenetyksiä kerättyään 18 pistettä. Suomi on toisena kuusi pistettä perässä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat