Mestarien liigan lohkovaihe potkaistiin käyntiin eilen tiistaina. Heti avauskierroksen ensimmäisenä pelipäivänä nähtiin yllätyksiä.

Alkuillasta Internazionale isännöi Slavia Prahaa Milanossa. Ottelun piti olla Interille lohkovaiheen helpoin, mutta se osoittautui vähintäänkin vaikeaksi. Piskuinen tsekkiläisseura oli jopa voittaa kamppailun, mutta Interin Nicolò Barella tasoitti ottelun lisäajan toisella minuutilla ja lopulta pisteet jaettiin. Slavialle kyseessä oli Barellan takaiskuosumasta huolimatta hieno tulos. Interille jäi sen sijaan karvas maku, sillä helpottaakseen pudotuspelihaavettaan Interin olisi pitänyt napata täysi pistepotti lähtökohtaisesti heikosta Slaviasta.

Interin päävalmentaja Antonio Conte ei luonnollisesti ollut tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen.

– Minun on otettava vastuu tästä, koska en saanut pelaajiltani sitä, mitä odotin. Olisimme voineet pelata huomattavasti paremmin. Emme ole harjoitelleet tällaista jalkapalloa. Meidän on parannettava asennettamme, mutta kasvuprosessimme kehittyy näiden otteluiden kautta, Conte totesi ottelun jälkeen.

Napoli kukisti kotikentällään San Paololla hallitsevan mestarin Liverpoolin maalein 2-0. Napolin täysosumista vastasivat Dries Mertens ja Fernando Llorente. Mertens vei isännät johtoon kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä varsin kyseenalaisesta rangaistuspotkusta. Napolin José Callejón kaatui Liverpoolin boksin sisällä helpohkosti ja hidastuskuvat näyttivät, ettei tilanteessa ollut kontaktia. Tuomari vei pallon kuitenkin pilkulle ja Mertens viimeisteli pallon ohi hyvin mukana olleen Adriánin.

Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp ei sulattanut tuomiota.

– Minulle on selvää, ettei se ollut pilkun paikka, koska Callejón hyppäsi ennen mitään kontaktia, Klopp totesi lehdistölle ottelun jälkeen.

Lisäajalla Llorente viimeisteli kamppailun viimeisen osuman maalin edustalta. Osuma oli Llorenten ensimmäinen Napolin paidassa.

Lontoossa Valencia nappasi yllättävän vierasvoiton Chelseasta Rodrigon osumalla luvuin 1-0. Valencia saapui Lontooseen kriisissä, sillä seuraa kahden kauden ajan menestyksekkäästi valmentanut Marcelino sai potkut viikko sitten. Valencian pelaajat eivät suostuneet osallistumaan ottelua edeltävään lehdistötilaisuuteen ja ovat pettyneitä seurajohdon toimintaan. Se ei kuitenkaan näkynyt kentällä. Albert Celadesin miehistö aloitti lohkon upealla voitolla.

Suomalaisittain tiistai-ilta ei sujunut hyvin. Jere Uronen debytoi Mestarien liigassa, mutta laitapuolustajan edustama Genk hävisi lohkovaiheen avausottelussaan RB Salzburgille rumasti maalein 2-6. 19-vuotias Erling Braut Håland iski ottelussa hattutempun.

Illan yksi mielenkiintoisimmista otteluista pelattiin Saksassa, kun Dortmund isännöi Barcelonaa. Kamppailu päättyi lopulta maalittomaan tasapeliin. Alakynnessä ollut Barcelona saa kiittää tasapelipisteestä maalivahtiaan Marc-André ter Stegeniä, joka pysäytti Marco Reusin rangaistuspotkun.

Mestarien liigan lohkovaiheen ensimmäinen kierros jatkuu keskiviikkoiltana. Luvassa on muutama ehdoton huippuottelu. Atlético saa vastaansa Juventuksen ja Real Madrid vierailee Pariisissa PSG:n isännöitävänä. Lukas Hradecky debytoi Mestarien liigassa, kun Lokomotiv Moskova vierailee Leverkusenissa.