Norwich hävisi, mutta sai kehuja vastustajan managerilta – ”Älkää muuttako mitään”
Kuva: Getty Images
Huuhkajien hyökkääjän Teemu Pukin edustama Norwich koki lauantaina kauden kolmannen tappionsa Valioliigassa, kun se hävisi vieraissa West Hamille 0-2.
Sarjanousija Norwich tipahti tuloksen myötä putoamisviivan alapuolelle kerättyään neljästä ottelustaan vain kolme pistettä. Samalla päättyi myös Pukin maaliputki, joka kesti kaikkiaan kuusi ottelua, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Valioliigassa hän on tehnyt viisi osumaa.
Norwichin maalivahti Tim Krul on pelannut Englannin pääsarjassa aiempinakin vuosina. Hän tietää, että Valioliigassa virheistä rokotetaan armottomasti.
– Minusta mokasimme liikaa yksinkertaisia syöttöjä. 5-6 jaardin syötöt menivät rajasta yli. Niin voi käydä. Ihmisillä voi olla hieman huono päivä, mutta Valioliigassa siitä rangaistaan, kommentoi Krul Pink Unin mukaan.
Norwichin vahvuus on ollut sen hyökkäyspelaamisessa, mutta sen suurimmat ongelmat taas ovat kentän toisessa päädyssä. Kanarialinnut ovat päästäneet tällä kaudella jo kymmenen maalia, enemmän kuin mikään muu joukkue koko sarjassa.
Krulin mukaan Norwich teki kuitenkin vaikutuksen West Hamin manageriin Manuel Pellegriniin, joka voitti Valioliigan Manchester Cityn peräsimessä kaudella 2013-14.
– Jokaisen 11 pelaajan on pelattava hyvin, mutta toisaalta heidän managerinsa veti minut pelaajatunnelissa sivuun ja sanoi: ”Mitä ikinä teettekin, me olimme todella huolissamme, älkää muuttako mitään”.
– Kun maailmanluokan manageri sanoo ja uskoo noin, niin minusta meidän on uskottava itseemme.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa

- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon